palkki

Nyt jysähti - Chelsea ja Manchester City saatetaan pudottaa Valioliigasta

20.11.2023 - 17:10:00

uutiskuva

Valioliiga-seura Everton sai perjantaina kovan rangaistuksen, kun se menetti 10 sarjapistettä sääntörikkomusten vuoksi.

Kyseessä oli kaikkien aikojen kovin koskaan Valioliiga-seuralle annettu rangaistus ja tämä on saanut varmasti kämmenet hikoamaan ainakin Chelsean ja Manchester Cityn toimistoilla.

Everton sai rangaistuksensa kuitenkin varsin mitättömistä rikkeistä. Ainakin jos verrataan Cityn ja Chelsean touhuun.

Euroopan jalkapalloliitto rankaisi Man Cityä jo vuonna 2020 taloudellisista rikkeistä. City suljettiin UEFA-kilpailujen ulkopuolelle, mutta lopulta vetoomustuomioistuin CAS lievensi tuomiota.

Cityä tutkitaan kuitenkin edelleen taloudellisista epäselvyyksistä. Valioliigan sääntöjen mukaan City ei tällä kertaa voi tehdä valitusta CASiin, jos se todetaan syylliseksi.

Myös Chelsea on hoitanut talouttaan hyvin suuripiirteisesti. Seuran entinen oligarkkiomistaja on syytteiden mukaan maksanut muun muassa pelaaja-agenteille palkkioita ohi seuran kirjanpidon. Uuden omistajan Todd Boehlyn aikana seura on taas kiertänyt taloussääntöjä pitkillä sopimuksilla.

Cityn asioita hoitanut lakimies Stefan Borsonin mukaan City ja Chelsea voidaan jopa pudottaa Valioliigasta, sillä niiden rikkeet ovat Evertonia vakavampia.

- Tuntematta Evertonin tapausta tarkemmin, tuntuu pistemenestys kovalta rangaistukselta taloussääntöjen rikkomisesta. Päätös vain vahvistaa sitä, että jos City ja Chelsea todetaan syyllisiksi, voidaan seurat pudottaa Valioliigasta, Borson kirjoitti X-palvelussa.

Lue myös: Erling Haaland ei auta – Norja on jalkapallon käsittämätön alisuorittaja


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 

Pomo vaihtuu Salibandyliitossa

27.05.2024 15:20:05
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset