Jokereiden KHL-taru on ollut monelle seuran fanille suorastaan traumaattinen kokemus.
Moni olisi 2014 halunnut Jokereiden jatkavan Liigassa. Vuonna 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja samalla moni jäi vaille fanittamaansa seuraa.
Nyt Jokerit tekee uutta tulemista Mestiksessä, missä aloitti juuri toisen kautensa. Tavoitteena Jokereilla on nousu Liigaan.
Uusi alku tarkoittaa, ettei menneitä ole unohdettu. Kun Nordiksella nostettiin paitoja perjantaina kattoon, sai Jari Kurri kuulla Jokerit-faneilta kunniansa. Katsomossa oli lakana, jossa luki ”Jari Kurri, persona non grata”.
Taustalla on KHL:n lisäksi Kurrin toiminta 2022. Hän piti Jokereita silloin panttivankinaan, koska hänellä oli Jokerit ry:n kanssa sopimus seuran nimen ja logon käytöstä. Hän vaati siitä 500 000 euroa.
Moni otti Kurrin vaatimukset raskaasti. Seura oli käytännössä tuhottu, mutta raunioilta piti vielä yrittää rahastaa, vaikka venäläisoligarkkien marionettijohtajana Kurri oli jo rahastanut kolmessa vuodessa seitsennumeroisen summan ja sitä ennenkin paljon rahaa Jokereiden GM:nä.
On ymmärrettävää, että katsomosta tulee Kurria kohtaan voimakkaita reaktioita.
Lue myös: Tappara-tähdeltä älyvapaa temppu - kurinpito kutsuu
Tweet