Ykköseksi sijoitettu Oona Orpana (Smash-Kotka) avasi urakkansa torstaina voitokkaasti tenniksen SM-kisoissa. Emilia Hartman (TaTS) laittoi hyvin kampoihin Orpanalle, mutta joutui taipumaan vuoden 2016 sisä- ja ulkokenttien Suomen mestarille 1-6, 4-6. Myös toiseksi sijoitettu Mariella Minetti (TaTS) nappasi vakuuttavan voiton vieden Stella Erlundin (HVS) 6-0, 6-1. Kolmossijoitettu Liisa Vehviläinen selvisi säikähdyksellä voittaen Ella Tuomelan (ETS) 3-6, 6-3, 6-0 ja nelossijoitettu hallitseva sisäkenttien Suomen mestari Emma Eerola (TaTS) eteni jatkoon Annika Hakovirran (ÅLK) kustannuksella erin 6-4, 7-6.

Isäntäseura Oulun Verkkopalloseuralla oli menestyksekäs päivä naisten kaksinpelissä. Kuudenneksi sijoitettu Monica Malinen (OVS) ja sijoittamaton Heidi Sarkkinen (OVS) voittivat hurjat kolmen erän ottelunsa – Malinen kukisti Venla Ahdin 4-6, 6-3, 6-3 ja Sarkkinen viidenneksi sijoitetun Milka-Emilia Pasasen (TaTS) 6-2, 5-7, 7-5.

Naisten nelinpelissä nähtiin yhden sijoitetun parin tippuminen, kun Yhdysvalloissa opiskelevat ja pelaavat Malinen ja Pasanen tiputtivat toiseksi sijoitetut Eerolan ja Tuomelan. Perjantain välierissä kohtaavat seuraavat parit:

[1] Oona Orpana/Venla Ahti, Smash-Kotka – [4] Mariella Minetti/Martina Minetti, TaTSMonica Malinen, OVS/Milka-Emilia Pasanen, TaTS – [3] Annika Hakovirta/Asta Miettinen, ÅLK tai Peppi Ramstedt/Johanna Ranta-aho, HVS

Kahdelle miesten kaksinpelin sijoitetulle pelaajalle kävi kalpaten SM-kilpailuiden toisella kierroksella. Yhdysvalloissa yliopistotennistä pelaavat Panu Virtanen ja Eero Vasa laittoivat laulukuoroon kuudenneksi sijoitetun Masi Sarpolan (JTS) ja seitsemänneksi sijoitetun Verneri Tuomen (HyTS). Virtanen voitti Sarpolan 7-5, 6-4 ja Vasa vei Tuomen 6-3, 6-4.

Ykköseksi sijoitettu hallitseva ulkokenttien mestari Harri Heliövaara (Sata) eteni kahdeksan parhaan joukkoon voittamalla Leevi Säätelän (Smash-Kotkan) ilman suurempia vaikeuksia eräluvuin 6-2, 6-1. Myös toiseksi sijoitettu hallitseva sisäkenttien Suomen mestari Patrik Niklas-Salminen (HVS) eteni vaivatta kohti loppukierroksia voitolla Peetu Pohjolasta (TaTS) 6-1, 6-0. Kolmanneksi sijoitettu kokenut konkari Lauri Kiiski (TaTS) taisteli tiensä jatkoon uuvuttamalla Aaro Pölläsen (HVS) 1-6, 7-6, 6-4. Neljänneksi sijoitettu Patrick Kaukovalta (HVS) ja viidenneksi sijoitettu Ville-Petteri Ahti voittivat toisen kierroksen ottelunsa vaivatta suoraan kahdessa erässä. Puolivälieriin selvisi myös kahdeksanneksi sijoitettu Alex Hedman (HVS), joka voitti tiukasti kolmessa erässä seurakaverinsa Otto Leikolan (HVS) 4-6, 6-4, 6-2.

Miesten nelinpelin välierissä on yksi yllätyspari, kun viime kesäkauden nelinpelimestari Mikko Rouvala (HVS) ja Oskar Antinheimo (HVS) tuulettivat kovaäänisesti välieräpaikkaa. Rouvala/Antinheimo on tiputtanut jatkosta neljänneksi sijoitetun parin Vesa Ahti/Valtteri Ahti (Smash-Kotka) ja puolivälierissä duon Ville-Petteri Ahti/Verneri Tuomi.

Naisten kaksinpelin puolivälierät

[1] Oona Orpana, Smash-Kotka – [7] Peppi Ramstedt, HVS
[2] Mariella Minetti, TaTS – [6] Monica Malinen, OVS
[3] Liisa Vehviläinen, ÅLK – Emelie Gabran, HVS
[4] Emma Eerola, TaTS – Heidi Sarkkinen, OVS

Miesten kaksinpelin puolivälierät

[1] Harri Heliövaara, Sata – Eero Vasa, ÅLK
[2] Patrik Niklas-Salminen, HVS – [8] Alex Hedman, HVS
[3] Lauri Kiiski, TaTS – [5] Ville-Petteri Ahti, Smash-Kotka
[4] Patrick Kaukovalta, HVS – Panu Virtanen, HVS

Miesten nelinpelin välierät

[1] Harri Heliövaara, Sata/Patrick Kaukovalta, HVS – [3] Valtteri Laitinen, OVS/Leevi Säätelä, Smash-Kotka
[2] Patrik Niklas-Salminen, HVS/Lauri Kiiski, TaTS – Mikko Rouvala/Oskar Antinheimo, HVS

Lähde: Tennisliiton tiedote
Kuva: Tennisliitto

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)