Porin Ässien taustayhtiö HC Ässät Pori Oy teki päättyneellä tilikaudellaan erittäin vahvan taloudellisen tuloksen.
SM-liigaseuran tilikauden voitto oli 918 698,99 euroa. Samalla yhtiön liikevaihto nousi ennätykselliseen 9,7 miljoonaan euroon.
Myös Ässien taloudellinen asema vahvistui merkittävästi. Yhtiön omavaraisuusaste kohosi 26 prosentista peräti 55 prosenttiin.
Ässien toimitusjohtaja Sami Hautamäki pitää tulosta erittäin merkittävänä.
– Tulos on erittäin kova ja sitä tarvittiin näinä kovenevan kilpailun aikoina. Suuret kiitokset joukkueelle, koko organisaatiollemme sekä ennen kaikkea erittäin sitoutuneelle seurayhteisöllemme, Hautamäki kommentoi.
Vahvan tuloksen taustalla oli useita tekijöitä. Erityisen merkittäviä olivat pudotuspeleistä saadut tuotot sekä kertaluontoiset erät.
– Voiton merkittävyyteen vaikuttivat eniten pudotuspelien tuotot sekä kertaluontoiset erät kuten NHL-korvaukset sekä Liigan maksama pääomanpalautus. Lisäksi yritysmyynti sekä runkosarjan lipunmyynti ylittivät viime kaudella tavoitteet.
Ässät onnistui samalla hillitsemään menojaan.
– Myös kulupuolella olemme tehneet hyviä toimenpiteitä ja niitä tarvitaan myös tulevaisuudessa, Hautamäki sanoo.
Porilaisseura lähtee tulevaan SM-liigakauteen 2,45 miljoonan euron pelaajabudjetilla. Lähes miljoonan euron voitto antaa seuralle myös mahdollisuuden vahvistaa joukkuetta tarvittaessa kesken kauden.
– Viime tilikauden tulos antaa meille reagointivaraa pelaajabudjettiin, jota olemme osin jo käyttäneetkin. Taloudellisen tuloksen tekeminen kuluvalla kaudella on erityisen haastavaa, mutta lähdemme luottavaisina kauteen, Hautamäki kertoo.






























