Video: Sportivo TV

Edmonton Oilers on valmiina tulevaan kauteen. Joukkue ei hae enää lisävahvistuksia siirtomarkkinoilta.

Seuran GM Stan Bowman kertoi Oilers Now -ohjelmassa, ettei hän tällä hetkellä odota joukkueen vahvistuvan ennen runkosarjan käynnistymistä. Edmonton on sille poikkeuksellisessa tilanteessa, sillä sen palkkakatossa on vielä 4,7 miljoonaa dollaria pelivaraa.

Edmonton voisi kaivata vielä lisää leveyttä hyökkäykseensä, mutta Bowman haluaa pitää rahallisen liikkumavaransa myöhempää tarvetta varten. Aiemmin Oilers on joutunut toimimaan lähes jatkuvasti palkkakaton äärirajoilla, mikä on vaikeuttanut kauden aikana tehtäviä hankintoja.

– Meillä ei ollut lainkaan tilaa. Se rajoittaa todella paljon sitä, mitä voit tehdä. Kauden aikana tulee joka vuosi tilaisuuksia. Jos marraskuussa saataville tulee esimerkiksi 2,5 miljoonaa dollaria tienaava pelaaja, josta pidät, emme aiemmin edes voineet osallistua kilpailuun. Se oli mahdotonta, Bowman muisteli.

Oilersin ratkaisu on merkittävä myös Patrik Laineen kannalta. Suomalaishyökkääjä on ollut kesän aikana mahdollinen vaihtoehto joukkueille, jotka etsivät vahvistusta hyökkäykseensä, mutta Edmontonin nykyinen linjaus sulkee ainakin tämän oven ennen kauden alkua.

Bowman ei kuitenkaan aio pitää kokoonpanoa muuttumattomana koko kautta. Oilers haluaa säästää palkkakaton alle jäävän tilansa ja käyttää sitä tarvittaessa myöhemmin kauden aikana.

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)