Sportivo TV

Alpine-kuljettaja Franco Colapinton kesäloma Italiassa sai ikävän käänteen, kun argentiinalainen joutui varkauden kohteeksi Como-järven lähistöllä.

Formula 1 viettää parhaillaan kesätaukoa, ja Colapinto oli käyttänyt vapaat päivänsä lomailuun Italiassa.

Reissu ei kuitenkaan sujunut täysin suunnitelmien mukaan. Colapinto kertoi sosiaalisessa mediassa joutuneensa varkaiden kohteeksi ja menettäneensä muun muassa matkalaukkunsa ja vaatteitaan.

– Viimeiset kuvat näiden tavaroiden kanssa. Olin järvellä, ja matkalaukkuni, vaatteeni sekä mate-settini katosivat. Toivottavasti kaiken vienyt nauttii niistä, Colapinto kirjoitti.

Mate on etenkin Argentiinassa suosittu kofeiinipitoinen yrttijuoma ja tärkeä osa maan kulttuuria.

Colapinto kommentoi tapahtunutta myös toisessa, sittemmin poistamassaan julkaisussa humoristisempaan sävyyn.

– Kuka olisi uskonut, että italialaiset varastavat kaiken latinolta? Olen varma, etteivät he pidä matesta.

F1-kuskit joutuneet varkaiden kohteiksi aiemminkin

Colapinto ei ole ensimmäinen F1-kuljettaja, joka on joutunut viime vuosina varkauden uhriksi.

Lando Norrisilta varastettiin noin 144 000 punnan arvoinen kello Wembleyllä vuonna 2023. Myös Charles Leclerc ja Carlos Sainz ovat joutuneet arvokelloihin kohdistuneiden varkauksien uhreiksi.

Sainzin tapauksessa tilanne sai poikkeuksellisen lopun. Espanjalainen onnistui avustajiensa kanssa tavoittamaan varkaat ja saamaan takaisin noin 500 000 punnan arvoisen kellonsa.

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)