
Konsta ja Veeti Viljamaa saavuttivat parhaan suomalaissijoituksen nuorten MM-rantalentopallossa vuosikymmeneen sijoituttuaan viidenneksi alle 19-vuotiaiden beach MM-kisoissa Kiinan Shangluossa.
Veljespari voitti turnauksen neljä ensimmäistä ottelua ennen puolivälierätappiota lauantaina puolalaisille Szymon Pietraszekille ja Jakub Krzeminskille. Ottelun suomalaiset hävisivät puolalaisille. 19-21, 18-21.
Viimeksi suomalaispari sijoittui paremmin vuonna 2014, kun sekäTaru Lahti ja Anniina Parkkinen olivat neljänsiä U23-kisoissa ja Santeri Siren ja Miro Määttänen U19-kisoissa. Kaikkiaan sijoitus kahdeksan parhaan joukkoon oli viides suomelaisessa lajihistoriassa nuorten MM-tasolla.
– Mahtava turnaus takana huippuolosuhteet on Kiina tarjonnut meille. Pelattiin yli oman tason, mutta viimeiseen peliin emme saaneet omaa rentoa peliämme käyntiin, joten harmittavan tiukka tappio Puolalle, kommentoi Veeti Viljamaa Lentopalloliiton tiedotteessa.
Tytöissä Suomea edustivat Peppiina Mäenpää ja Ester Hirvonen. He sijoittuivat 33:nneksi karsiuduttuaan pääsarjasta.
Lue myös:26 vuotta – Suomi teki riemukkaan tempun Ruotsin kustannuksella