Bosnia-Hertsegovina piti Suomen korismiesten toiveet etenemisestä EM-kisojen 12 parhaan joukkoon elossa yllättämällä Kroatian sunnuntaina. Jotta Suomi voi haaveilla jatkopaikastaan, on ”susijengin” kaadettava C-alkulohkon päätösottelussaan iso ja fyysinen Montenegro, jonka lisäksi päivän kahden muun lohko-ottelun tulosten pitää mennä suomalaisittain suotuisasti.

Vain 600 000 asukkaan Montenegro on tehnyt itsenäistymisensä jälkeen selvää jälkeä Euroopan koripallokentillä. Vuosina 2008–09 Montenegro selvitti tiensä Euroopan B-divisioonasta A-divisioonaan häviämättä otteluakaan ja viime kesänä joukkue jyräsi EM-karsintalohko A:n ykköseksi.

Montenegron iskukyvyn totesi kesällä 2010 kahdesti myös Suomi, joka hävisi Vantaan Energia Areenalla pistein 60–74 ja vieraskentällä Barissa 71–91. Suomi jäi vastustajansa jalkoihin erityisesti korin alla, jossa Montenegrolla on kansainvälisestikin mitattuna huomattavan pitkä ja vahva ryhmä.

– Montenegro on valtava joukkue, joka pelaa palloa säännöllisesti korin alle – enemmän kuin mikään muu näissä kisoissa, tiivistää Suomen apuvalmentaja Pekka Salminen.

Montenegrolla vaisut otteet EM-kisoissa

Kuluneissa EM-kisoissa Montenegro on hieman yllättäen pelannut alle tasonsa. Dejan Radonjicin valmentama ryhmä kukisti avausottelussaan Makedonian, mutta on sittemmin hävinnyt niukasti Bosnialle ja Kroatialle sekä selvästi Kreikalle.

– Kaverin setit ovat aika yksinkertaisia, vaikka parhaimmillaan erittäin hyvin toteutettuja. Tiedämme sadan prosentin varmuudella, mitä naapuri hakee kussakin hyökkäyksessään. Lisäksi heidän pelissään on esiintynyt ajoittain pientä kurittomuutta, ja heidän pelinjohtoaan pystyy horjuttamaan aggressiivisuudella, Salminen linjaa.

Montenegron suurnimi on 209-senttinen ja 125-kiloinen Nikola Pekovic, joka viime kaudella haki NBA-tuntumaa Minnesota Timberwolvesista. Pekovic on kuitenkin pelannut kisansa puolikuntoisena, eikä ole päässyt täyteen pelituntumaan.

Nuori, pitkä ja liikkuva Vladimir Dasic, kokenut takamies Goran Jeretin sekä amerikkalaissyntyinen Omar Cook kuuluvat myös Montenegron kärkikastiin.

– Molempien joukkueiden isot pelaajat tulevat olemaan kovilla. Meidän miehemme joutuvat vastaamaan Montenegron fyysisyyteen ja kokoon, heidän isonsa meidän isojemme nopeuteen. Olennaista on saada pallo liikkeelle ja hyökätä kohti koria. Erityisen merkittävää on levypallopelaaminen, kirjoittaa Salminen reseptinsä Montenegron kaatoon.

Suomen ainoa oljenkorsi EM-jatkosarjaan on voitto Montenegrosta. Lisäksi paikka Euroopan 12 parhaan joukossa vaatii Kreikan voittoa Kroatiasta sekä Makedonian voittoa Bosnia-Hertsegovinasta.

LUE MYÖS: Vankilasta vapautunut ex-kiekkoilija avautui uudesta elämästään – toimii nyt Kittilässä kiinteistönhoitajana (UrheiluAreena.fi)