Rallin MM-sarjassa on pitkään jo käyty keskustelua siitä, miten lähtöpaikkoja saataisiin tasapuolisemmiksi. WRC-kuskien enemmistö kannattaa karsintavaiheen palauttamista MM-ralleihin.
Tien avaamisjärjestys on ollut pitkään kiistanalainen aihe soraralleissa. Nykyisin MM-sarjan pistejohtaja joutuu avaamaan tietä perjantain ensimmäisenä autona, mikä voi aiheuttaa merkittävää haittaa irtosoran vuoksi. Vuonna 2027 tilanne voi korostua entisestään, sillä Rally1-autojen rinnalle tulee Rally2 Kit -kalustoa ja kärkiluokkaan odotetaan enemmän voitosta taistelevia autoja.
Oliver Solbergin mukaan kuljettajat ovat olleet asiasta poikkeuksellisen yksimielisiä.
– Meillä kaikilla on ollut omat mielipiteemme, ja mielestäni 95 prosenttia meistä halusi sen. Jossain vaiheessa kaikki kuljettajat halusivat sitä, mutta sitten jotkut ilmeisesti kääntyivät sitä vastaan viikon kuluttua jostain syystä, Solberg avasi Dirtfish-sivustolla.
Elfyn Evans on puolestaan korostanut nykyisen järjestelmän urheilullista epäreiluutta. Walesilaiskuski on kärsinyt roolista ison osan kaudesta, mutta on siitä huolimatta pystynyt pitämään kiinni MM-johdostaan.
– Kuulostan nyt varmasti valittajalta, koska olen tietenkin joutunut avaamaan tietä paljon. Tietyissä ralleissa ja tilanteissa ei ole mitään mahdollisuuksia, kun lähtee ensimmäisenä, ja se tuntuu hieman epäreilulta, etenkin kun etu on niin vahvasti soran puolella.
– Jos asfaltin ja soran suhde kalenterissa olisi paljon tasaisempi, asia ei olisi niin suuri puheenaihe. Meillä on kuitenkin niin sorapainotteinen mestaruussarja, ja suurin osa soraralleista ajetaan kesäisissä olosuhteissa. Se tekee tilanteesta erittäin vaikean. On harvinaista, että missään muussa urheilulajissa mestaruudesta taistelevat joutuvat kilpailemaan näin valtavan haitan kanssa.
Aika-ajovaihetta käytettiin WRC:ssä vuosina 2012–2013 lähtöjärjestyksen määrittämiseen rallin avauspäivälle. Vuodesta 2014 lähtien MM-sarjan pistejohtaja on sen sijaan lähtenyt sorarallien perjantaihin ensimmäisenä autona.
Thierry Neuville on aiemmin liputtanut aika-ajojen puolesta, mutta nyt hän on epäileväinen sen suhteen.
– Olen kannattanut aika-ajoa ja yrittänyt ajaa sen puolesta jo kymmenen vuoden ajan. Kukaan ei koskaan halunnut kuunnella. Ja nyt, kun kaikki eivät aja samanlaisilla autoilla, aika-ajosta puhutaan jälleen.
– Jos sinulla on 20 F1-autoa, voit järjestää aika-ajon. Mutta jos mukana on viisi F1-autoa, viisi F2-autoa ja viisi F3-autoa, miten aiot järjestää niiden välille aika-ajon? Se ei toimi.
Kuskien halusta huolimatta rallisivusto DirtFishin mukaan uudistusta ei ole luvassa ensi kaudelle.

































