HELSINKI. Tiistaina ensimmäisen voiton yli 12 vuoteen napannut Jokerit palasi tuttuun tilanteeseen, kun TPS kaatoi narripaidat 1-2 lukemin. Puolityhjälle Veikkaus Arenalle oli saapunut 6884 katsojaa.
Tiistaina kohun saattelemana katsomosta ottelua seurannut tähtikaksikko Maxime Fortier ja Matt Caito palasivat kokoonpanoon. Kaksikolta ei ihmetekoja nähty.
Jokerit pääsi avauserässä kokeilemaan ylivoimaa peräti kuuden minuutin ajan ilman onnistumista. Tiistaina Jokerit viimeisteli kaikki kolme osumaa ylivoimalla.
Ottelun ensimmäisen viimeisteli Jokereissa juniorivuodet viettänyt TPS:n Joel Määttä. Hyökkääjä purjehti keskustaan ja laukoi kiekon upeasti yläkulmaan.
Kolmannessa erässä TPS tuplasi johtonsa, kun Otto Paajanen iski tuplasi vieraiden johdon ylivoimalla.
Jokerien Henri Nikkanen oli avoimesti pettynyt joukkueen suorittamiseen.
Syö miestä. Ollut vaikea aloitus kaudelle meille. Ei saatu tänäänkään sitä, mitä haluttiin, Nikkanen summasi pettyneenä Atleetin haastattelussa.
Jokerit ei ole tehnyt tasakentällisin kuin vain yhden osuman yli kolmeen täyteen otteluun. Jokerien ainokaisen teki ilman maalivahtia Riku Tuomola ottelun viimeisellä minuutilla.
Jokereiden kausi jatkuu huomenna vierasottelulla Kiekko-Espoota vastaan. TPS puolestaan kohtaa seuraavaksi Ilveksen sunnuntaina Nokia Areenalla.
































