Tour de Skin hiihdot on saatu päätökseen Toblachin osalta. Suomalaisista Kerttu Niskanen taisteli kahdeksanneksi 20 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa ja Krista Pärmäkoski oli kilpailun kymmenes.
USA:n Jessie Diggins voitti kilpailun. Muista suomalaisista Jasmi Joensuu oli päivän 25., Anne Kyllönen 31. ja Vilma Ryytty 48.
Pärmäkoski myönsiYlen haastattelussa, että hänen joukkonsa alkuvauhti oli jopa pelottavan kova.
– Ajattelin, että jos koko ajan hiihdetään tätä vauhtia, niin tulee pitkä kisa minulle. Vauhti tasoittui toiselle kierrokselle, ja siinä oli aika mukava hiihdellä, Pärmäkoski sanoi Ylelle ja kiitteli suksiaan.
Lopusta tuli vaikea Pärmäkoskelle. Hän tippui pääjoukon kyydistä. Pärmäkosken mukaan asialle oli myös selvä selitys.
– Viimeisellä kierroksella keli muuttui aavistuksen ja liippa lähti katoamaan. Se ei ollutkaan enää minun suksilleni niin loistava. Minulla oli mäkien päällä vaikeuksia ja lähdin aina laskuun muiden perässä.
Tiistaina on välipäivä Tour de Skillä. Keskiviikkona kilpaillaan sprintit Sveitsin Davosissa.
Lue myös:NHL-seura teki rajuja kaappauksia – herrat ovat pelanneet yhteensä yli 1700 ottelua NHL:ssä

































