Ultrajuoksuseura Endurancen Juha Hietanen voitti kansainvälisen vuorokaudenjuoksun Espoon Arenalla. Japanilainen maailmanennätysnainen Sumie Inagaki voitti ylivoimaisesti naisten sarjan.

Nimellä Endurance 24h tunnettu kilpailu on osallistujamäärältään maailman suurin hallissa kilpailtava vuorokaudenjuoksu. Siihen osallistui 122 juoksijaa 16 eri maasta. Suomi saavutti tänä vuonna upeasti kolmoisvoiton.

Juha Hietasen voittotulos 243,467 kilometriä on kansainvälisestikin korkeaa luokkaa ja Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras tulos. Joensuun Katajan Jari Soikkelin viime vuonna juoksema Suomen ennätys on 247,994 kilometriä.

Juha Hietanen siirtyi johtoon hieman puolenyön jälkeen australialaisen David Brickhill-Jonesin keskeytettyä. Vuorokaudenjuoksijoiden taival alkoi lauantaina kello 12 ja päättyi sunnuntaina kello 12.

Maltillisesti aloittanut Ari Lindsten nousi sunnuntaina aamupäivällä toiseksi ja Sakari Haka oli kolmas. Lindstenin tulos 231,080 kilometriä on Suomen kaikkien aikojen 8:nneksi paras ja Hakan tulos 227,050 kilometriä 10:nneksi paras.

Voittaja Juha Hietanen aloitti juoksemisen yhdeksän vuotta sitten ollessaan tuolloin 32-vuotias. Vuorokaudenjuoksussa hän on kilpaillut viidesti ja parantanut joka kerran tulostaan.

Inagaki juoksi toipilaana veteraanien ME:n

Maailmanennätysnainen Sumie Inagaki harmitteli, ettei kyennyt parantamaan naisten maailmanennätystään, koska joulukuussa hänen nilkkansa murtui ja tämän jälkeen hän loukkasi rintakehänsä kaatuessaan lenkillä.

45-vuotiaan aerobic-ohjaajan vauhti oli siltikin vastustamatonta. Hänen tuloksensa 228,222 kilometriä on 45-vuotiaiden veteraanien maailmanennätys ja olisi miestenkin joukossa oikeuttanut kolmanneksi.

Paras suomalainen naisten kilpailussa oli Maria Tähkävuori, joka sijoittui viidenneksi tuloksella 179,508 kilometriä. Tähkävuori edustaa miesten kärkikolmikon tavoin ultrajuoksuseura Endurancea.

Seinäjoen seudun Urheilijoita edustava australialainen David Brickhill-Jones ja ruotsalainen Kerstin Rosenqvist juoksivat vuorokaudenjuoksun yhteydessä kovavauhtiset 100 kilometrin juoksun ja 12 tunnin juoksun ennätyskokeet.

Suunnistajanakin kansainvälistä kärkeä oleva Brickhill-Jones käytti 100 kilometriin aikaa 7.40.17 ja Rosenqvist 8.39.34. Lisäksi Brickhill-Jones taittoi 12 tunnissa 127,153 metriä.

Kilpailussa ratkaistiin samalla Ruotsin yleisurheiluliiton vahvistamat Ruotsin mestaruudet sekä epäviralliset Suomen mestaruudet. Ultrajuoksu ei toistaiseksi kuulu Suomen Urheiluliiton vahvistamaan mestaruuskilpailuiden lajiohjelmaan.

LUE MYÖS: Suomalaisaiturin tulostaso romahti – nainen rikkoi nyt hiljaisuuden (UrheiluAreena.fi)