Sergio Perezin hieno kilpailu Monacossa päättyi ikävästi aikarangaistukseen. Kilpailun jälkeen tuli lisää huonoja uutisia.
Perez menetti jo kilpailun jälkeen Cadillacin historian ensimmäisen MM-pistesijan. Hän ylitti maaliviivan kymmenentenä, mutta sai jälkikäteen 10 sekunnin aikasakon väärästä lähtöruudun sijoittumisesta toisessa lähtötilanteessa. Rangaistuksen seurauksena hän putosi lopputuloksissa 15:nneksi.
Nyt FIA on lisäksi langettanut Perezille virallisen huomautuksen, koska tämä suoritti harjoituslähdön väärässä paikassa kilpailua edeltäneellä lämmittelykierroksella. Tuomariston raportin mukaan Perez myönsi virheensä kuulusteluissa.
Meksikolaiskuskin mukaan kyse oli tiimin sisäisestä väärinkäsityksestä.
– Kyseessä oli kommunikaatiovirhe. Se oli puhtaasti väärinkäsitys tiimini kanssa, Perez kommentoi.
Huomautus on Perezin ensimmäinen kuluvan kauden aikana, mutta sillä voi olla myöhemmin merkittäviä seurauksia. FIA:n sääntöjen mukaan kuljettaja saa automaattisesti 10 lähtöruudun lähtöruuturangaistuksen, jos hänelle kertyy yhden kauden aikana viisi virallista huomautusta.
































