Neste Rallin lauantain päättäneellä Pihlajakoski 2 -erikoiskokeella Esapekka Lappi jatkoi huimaa lentoaan. Mies kellotti jo kolmannen pohja-ajan putkeen.
– Se oli aika riskaabelia menoa. Ajoin renkaat jo aiemmin loppuun ja tämä pätkä oli aika liukas. Haydenilla on renkaita vielä jäljellä ja luulen, että menetimme hieman aikaa tässä. Mutta lopulta saimme eroa tarpeeksi. Mutta nyt renkaat on ihan finito! hyväntuulinen Lappi lausui ralliradiolle.
Virolaiskuski Ott Tänak oli 15 kilometrin pätkällä toinen 0,8 sekuntia suomalaiskuskia hitaampana.
– Tämä oli kyllä paha ajaa, kun olosuhteet on niin kovat. Meidän täytyy tiiminä miettiä rengastaktiikkaa, Tänak kertoi.
Hayden Paddon oli erikoiskokeella kolmas ja Toyotan Jari-Matti Latvala neljäs, jääden Lapin ajasta 2,5 sekuntia.
Tänak johtaa rallia päätöspäivään lähdettäessähurjalla 39 sekunnin erolla norjalaiseen Mads Östbergiin. Latvala on kolmantena ja hengittää norjalaiskuskin niskaan viiden sekunnin päässä. Lappi ajaa neljäntenä, mutta on jäänyt kärjestä jo minuutin ja 20 sekuntia.
Sunnuntaina on vuorossa vielä neljä erikoiskoetta.
Neste Ralli Tilanne 19/23
1. Ott Tänak 2:13.18,2
2. Mads Östberg +39,0
3. Jari-Matti Latvala +44,4
4. Esapekka Lappi +1:20,6
5. Hayden Paddon +1:29,6
6. Teemu Suninen +1:45,1
7. Sebastien Ogier +2:07,6
8. Elfyn Evans +2:17,9
9. Craig Breen +2:56,4
10. Thierry Neuville +3:34,5
































