Sportivo TV

Williamsin Alex Albon ei peitellyt turhautumistaan Unkarin GP:n aika-ajon jälkeen.

Sekä Albon että tallikaveri Carlos Sainz putosivat jatkosta jo ensimmäisessä aika-ajossa, eikä Williams saanut kumpaakaan autoaan Q2:een. Sainz oli lähtöruudukossa 18 ja Albon 19.

Albon purki pettymystään jo tiimiradiossa.

– Miksi auton tasapaino muuttuu näin paljon? hän kysyi.

Tallipäällikkö James Vowles vastasi kuljettajalle myöntäen ongelmat.

– Alex, se oli hyvä kierros siihen nähden, että auto oli täysin sekaisin. Se on meidän syytämme.

Kilpailun jälkeen Albon kertoi, ettei Williamsin käytöksessä ollut mitään johdonmukaisuutta.

– On todella vaikea ymmärtää, mitä auto tekee. Se muuttuu joka kierroksella ja jokaisessa mutkassa, Albon sanoi.

Hänen mukaansa ongelmat eivät koskeneet pelkästään häntä.

– Carlosilla on ollut omia ongelmiaan tämän viikonlopun aikana, ja minulla on ollut omani. Meidän täytyy selvittää, miksi autot muuttuvat koko ajan ja miksi niiden tuntuma vaihtuu jatkuvasti.

Albon kertoi, ettei hän voinut ajaa täysillä, koska auton käyttäytymistä oli mahdoton ennakoida.

– Tuntuu siltä, etten saa ajettua yhtään hyvää kierrosta, koska menen jokaiseen mutkaan tietämättä, mitä auto aikoo tehdä.

Williams on takavuosien formula ykkösten menestystalli ja sen nousua takaisin huipulle on odoteltu jo pidempään. Nyt näyttää siltä, että se odotus vain jatkuu.

LUE MYÖS: SE-nainen tylysti pihalle – Petra Mannerilta karu paljastus Ylellä (UrheiluAreena.fi)