Dallas Starsin toimitusjohtaja Jim Nill vakuuttaa, että seuran tavoitteena on edelleen tehdä pitkä jatkosopimus tähtihyökkääjä Jason Robertsonin kanssa, vaikka osapuolet päätyivät tällä viikolla vain vuoden mittaiseen ratkaisuun.
Robertson allekirjoitti tiistaina vuoden ja 12 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen, joka päätti pitkään jatkuneet ja ajoittain vaikeiksi muuttuneet sopimusneuvottelut. Hyökkääjä oli aiemmin hakeutunut välimieskäsittelyyn, mikä vauhditti lopulta ratkaisun syntymistä.
– Meillä on loistava ryhmä pelaajia ja Jason on tärkeä osa sitä. Hän haluaa olla täällä ja me haluamme hänen olevan täällä. Toivomme, että hän päättää uransa Dallasissa, Nill sanoi.
27-vuotias Robertson oli viime kaudella Starsin tehokkain pelaaja 96 tehopisteellään. Hän jakoi myös joukkueen maalipörssin voiton 45 osumalla.
Sopimusneuvottelut olivat pitkään jumissa, sillä Dallas pyrki pitämään palkkakattonsa hallinnassa, kun taas Robertson tavoitteli merkittävää palkankorotusta vahvan runkosarjan ja pudotuspelikevään jälkeen.
Kesän aikana Dallas kartoitti myös mahdollisuutta kaupata hyökkääjän pelaajaoikeudet. Seattle Kraken sai luvan neuvotella Robertsonin kanssa ja tarjosi tiettävästi kahdeksan vuoden sopimusta, jonka vuosipalkka olisi ollut 15 miljoonaa dollaria. Robertson kuitenkin torjui siirron.
– Menneet ovat menneitä. Nyt haluan keskittyä hyvään kesään, valmistautua harjoitusleirille ja yrittää voittaa Stanley Cupin, Robertson kommentoi.
Vuoden mittainen sopimus tarkoittaa, että Robertsonista voi ensi kesänä tulla rajoittamaton vapaa pelaaja. Dallas voi kuitenkin aloittaa neuvottelut uudesta jatkosopimuksesta jo tammikuun alussa.
Nillin mukaan seura ei ole luopunut pitkäaikaisesta tavoitteestaan.
– Se on edelleen suunnitelmamme. Olemme iloisia, että hän haluaa olla Dallas Starsin pelaaja ja haluamme tehdä tästä pitkäaikaisen ratkaisun. Myös hän haluaa sen onnistuvan, Nill painotti.






























