Mercedeksen Kimi Antonelli on saanut kolmen lähtöruudun rangaistuksen Unkarin GP:hen.
MM-sarjaa johtava italialainen ajoi Hungaroringin aika-ajossa neljänneksi, mutta FIA katsoi hänen rikkoneen keltaisten lippujen sääntöjä ratkaisevalla kierroksellaan. Rangaistuksen myötä Antonelli putoaa seitsemänteen lähtöruutuun.
Tilanne sattui aika-ajon viimeisellä yrityksellä, kun Red Bullin Max Verstappen oli pyörähtänyt radan viimeisessä mutkassa ja pysähtynyt turva-alueelle.
Antonelli paransi tästä huolimatta viimeisen sektorinsa aikaa, minkä vuoksi FIA käynnisti tutkinnan.
Tuomariston mukaan Antonelli nosti jalkaansa kaasulta keltaisten lippujen kohdalla, mutta hidastus jäi liian vähäiseksi.
– Kuljettaja kertoi nostaneensa jalan kaasulta aikaisemmin kuin edellisellä nopealla kierroksellaan nähtyään keltaiset liput ja valopaneelin. Telemetria vahvisti tämän, tuomariston päätöksessä todetaan.
FIA:n mukaan hidastus oli kuitenkin hyvin lyhytaikainen.
– Nopeuden aleneminen tapahtui vain hyvin lyhyen ajan. Itse asiassa auton nopeus onnettomuuspaikan kohdalla oli hieman suurempi kuin edellisellä nopealla kierroksella.
Tuomaristo katsoi tämän rikkovan sääntöjä, minkä seurauksena Antonellille määrättiin kolmen lähtöruudun rangaistus.
Samalla myös Ferrarin Lewis Hamilton sai kolmen lähtöruudun rangaistuksen estettyään McLarenin Oscar Piastria aika-ajon lopussa.
Hamiltonin rangaistus nostaa Piastrin kolmanneksi lähtöruudukossa, kun taas Verstappen nousee toiseen lähtöriviin Antonellin pudottua seitsemänneksi.






























