Sportivo TV

FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino on joutunut jälleen arvostelun kohteeksi sen jälkeen, kun hänen Argentiinan jalkapalloliitolle lähettämänsä onnittelukirje tuli julkisuuteen.

Kirjeessä Infantino ylistää Argentiinan ”ammattimaisuutta” ja kiittää maata sen panoksesta onnistuneisiin MM-kisoihin. Ajoitus on herättänyt hämmennystä, sillä FIFA tutkii parhaillaan Argentiinan toimintaa MM-finaalin jälkeen.

Argentiina hävisi finaalissa Espanjalle rangaistuspotkukilpailun jälkeen ja saavutti hopeaa.

Infantino onnitteli kirjeessään Argentiinan jalkapalloliiton puheenjohtajaa Claudio Tapiaa sekä koko maajoukkuetta.

– MM-kisat jäävät mieleen unohtumattomana jalkapallojuhlana. Albicelesten upea suoritus vaikutti ratkaisevasti siihen, että turnauksesta tuli poikkeuksellinen tapahtuma, joka hurmasi miljoonia jalkapallon ystäviä ympäri maailmaa, Infantino kirjoitti.

Lisäksi hän kehui Argentiinan menestyksen perustuneen muun muassa ”jatkuvaan työhön, ammattimaisuuteen ja yksityiskohtiin kiinnitettyyn huomioon”.

FIFA:n käynnistämä tutkinta liittyy loppuottelun jälkeisiin tapahtumiin, joissa Leonardo Paredes ajautui yhteenottoon Espanjan Eric Garcían kanssa. Tapahtumissa olivat tiettävästi mukana myös Nahuel Molina, Thiago Almada ja Argentiinan valmennusryhmään kuuluva Roberto Ayala.

Infantino oli lähes koko MM-kisojen ajan kritiikin kohteena. Ärtymystä herättivät hänen läheiset välit Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpiin sekä muun muassa se, että FIFA-pomo lenteli yksityiskoneella enemmän kisojen aikana kuin kovin moni koko elämänsä aikana.

LUE MYÖS: SE-nainen tylysti pihalle – Petra Mannerilta karu paljastus Ylellä (UrheiluAreena.fi)