Ferrarin Lewis Hamilton joutuu FIA:n tuomariston kuultavaksi Unkarin GP:n aika-ajon jälkeen.
Tutkinta liittyy Q3:n tilanteeseen, jossa Hamilton ajoi hitaasti ajolinjalla ja häiritsi McLarenin Oscar Piastrin nopeaa kierrosta ensimmäisessä mutkassa.
Piastri oli viidentenä ensimmäisten vetojen jälkeen, mutta ei onnistunut parantamaan aikaansa viimeisellä yrityksellään.
Turhautunut australialainen purki tunteensa heti tiimiradiossa.
– Voi helvetti, mies, Piastri ärähti.
Samalla hän osoitti nyrkillään Hamiltonia ohittaessaan Ferrarin toisessa mutkassa.
Tilannetta edelsi se, että Hamiltonin kisainsinööri Carlo Santi ilmoitti brittikuljettajalle Piastrin olevan nopealla kierroksella heti Hamiltonin oman aikakierroksen päätyttyä.
Lähes välittömästi keskustelu kuitenkin kääntyi Max Verstappenin ulosajoon, joka aiheutti keltaiset liput aika-ajon lopussa.
Hamilton jäi tämän seurauksena epävarmaksi tilanteesta.
– Oliko Piastri nopealla kierroksella vai…?, Hamilton kysyi radiossa.
Santi myönsi myöhemmin, että tiimi ”jäi keltaisten lippujen yllättämäksi”.
Piastrin mukaan tilanne oli selvästi vältettävissä.
– Se oli todella paha. Näin hänet jo lähtösuoralla ja odotin koko ajan, että hän väistäisi. Seurasin häntä lähes koko matkan, kunnes olin vähällä osua häneen. Harmillinen tilanne, australialainen kommentoi.
Tuomaristo käsittelee tapahtunutta aika-ajon jälkeen ja päättää mahdollisista jatkotoimista Hamiltonin osalta.





























