KuPS jatkoi vahvaa virettään Veikkausliigassa kaatamalla VPS kotikentällään 3–1-lukemin ja vahvisti asemiaan sarjan kärjessä.
Kuopiolaiset ottivat ottelun hallintaansa heti alusta lähtien ja käytännössä ratkaisivat pelin jo ensimmäisen puolituntisen aikana. Tiivis ottelutahti ei näkynyt kotijoukkueen otteissa, mikä miellytti päävalmentaja Miika Nuutista.
– Kova voitto. Kypsä esitys europelien välissä. Nämä eivät ole helppoja otteluita, kun vieraaksi tulee erittäin hyvä joukkue ja valmistautumisaika jää lyhyeksi. Saimme loistavan alun, ja muutenkin ensimmäinen puoliaika oli hyvin kontrollissa, vaikka vastustajalla olikin pallo enemmän, Nuutinen sanoi joukkueen verkkosivuilla.
VPS pystyi toisella puoliajalla luomaan enemmän painetta ja sai muutamia vaarallisia tilanteita, mutta myös KuPSilla oli useita mahdollisuuksia kasvattaa johtoaan.
– Toisella jaksolla menimme välillä vähän liian passiivisiksi, jolloin VPS sai muutaman paikan. Meilläkin oli kuitenkin muutama hyvä mahdollisuus tehdä lisää maaleja, Nuutinen arvioi.
KuPS-luotsi oli erityisen tyytyväinen siihen, että joukkue osasi mukauttaa pelitapaansa ottelun vaatimusten mukaan.
– Olen iloinen voitosta. Ehkä tänään nähtiin myös toinen puoli KuPSista. Ei aina tarvita tuhatta syöttöä jalkapallo-ottelun voittamiseen. Tänään olimme pelin kuvaan nähden sopivan suoraviivaisia.
Veikkausliigan tulokset lauantaina 25.7:
IFK Mariehamn-AC Oulu 1-1
KuPS-VPS 3-1

































