Kalle Rovanperällä oli dramaattinen päivä Jyväskylän MM-rallissa lauantaina. Rovanperä johti ylivoimaisesti WRC2-luokkaa ennen kuin rikkoi autonsa toiseksi viimeisellä erikoiskokeella.
Rovanperä ei tarkkaan tiennyt, mikä autoon osui.
– Siellä oli alkupäässä yksi nypyn yli jarrutus. En nähnyt siellä mitään. Ihan normaalia ajolinjaa ajoin ja joku osui tuohon auton vasempaan etukulmaan, Rovanperä kertoi.
Rovanperä kertoi pätkän maalissa jo keskeyttävänsä, mutta päätti jatkaa kuitenkin vielä päivän viimeiselle erikoiskokeelle.
– Aluksi oli ihan hyvät fiilikset. Odottelin, että rengas tyhjenee, mutta niin ei sitten käynyt. Yritin ajaa mahdollisimman kovaa, että jos jotain särkyy, niin ei hävitä paljoa aikaa. Viiden kilsan jälkeen iskari sitten kuoli. Sitten ei voinut enää mitään, Rovanperä kertoi.
Rovanperä taisteli upeasti viimeisen erikoiskokeen konepelti pystyssä maaliin saakka. Se vaati hieman säätämistä.
– Siellä on jotain tukivarren tankoja välissä ja liinaa, että se pysyy paikallaan. Ihan hyvin sillä tuli, Rovanperä paljasti.
WRC2-luokan voitto on jo karannut suomalaiselta, mutta kolmospaikka voisi olla vielä otettavissa.
– 46 sekuntia on aika paljon. En usko, että lähdetään sitä suoraan repimään. Täytyy nyt katsoa, mikä on fiilis, Rovanperä suunnitteli.
Ville Hirvonen, Jyväskylä
Kuva: Red Bull
































