
George Russell korvasi Valtteri Bottaksen kaudella 2022 Lewis Hamiltonin tallikaverina Mercedeksellä. Russellista uhkaa tulla F1-tähtikaartin yksi suurimmista flopeista, ellei hän saa kasattua itseään henkisesti.
Ensimmäinen Mercedes-kausi näytti Russellin osalta vielä hyvältä vikuroivasta autosta huolimatta. Mutta mennyt kausi, se oli Russellilta suoranainen mahalasku. Hamilton pisti Russellia pataan 59 pistellä.
Russell ei kyennyt osallistumaan Mercedeksen parinteiseen kauden jälkeiseen Brackleyn tapaamiseen, jonne vara- ja testikuljettaja Mick Schumacher kutsuttiin hänen korvaajakseen.
Mediatietojen mukaan Russell on sairastellut jo viikkoja. Se, mistä todellisuudessa on kyse, on jäänyt salaperäisyyden verhon taakse.
Selviö on kuitenkin se, että Russellin on pitänyt antaa itselleen aikaa akkujen lataamiseen.
– Ei epäilystäkään siitä, että tämä on ollut luultavasti vaikein kausi, joka minulla on koskaan ollut henkisesti, Russell myöntää Motor Sport Magazinelle.
Ja myöntää samalla sen, että menetetyt tilaisuudet ja lukuisat virheet kauden aikana söivät syvältä miestä.
Russell lukeutuu tinkimättömästi siihen kaartiin, joka pyrkii aina pitämään kiinni siitä kilvanajalle ensisijaisesti oleellisimmasta: ole tallikaveriasi nopeampi. Mutta puristaako hän jo liikaa mailaa?
– Voisin nostaa jalkaa kaasulta hakematta viimeisiä äärirajoja ja istua nyt tässä sanoen, että en tehnyt yhtään virhettä. En ole luultavasti haastanut itseäni ja pistänyt koskaan peliin niin paljon, kuin viime kaudella. Haluan olla tallikaverini edellä harjoituksissa, aika-ajoissa ja kisoissa. Siihen minä painostan itseäni ensi kaudellakin, Russell julistaa.
Hamiltonin kanssa ei ole aina helppoa tulla toimeen, vaikka Mercedes ei petaakaan enää takavuosien tapaan kaikkea niin räikeästi seitsenkertaiselle maailmanmestarille.
Hamilton on hehkuttanut Bottasta kaikkien aikojen parhaaksi tallikaverikseen. Valmistajien mestaruuksien takuumies Bottas teki kuuliaisesti työtä käskettyä toisen viulun soittajana – ja ui ajoittain henkisesti syvissä vesissä.
Lue myös:Tämä väite sinetöisi lopullisesti Valtteri Bottaksen kohtalon