
F1-kuski Franco Colapinton ura kuninkuusluokassa päättyi ainakin toistaiseksi ikävissä merkeissä.
Colapinto joutui keskeyttämään kauden viimeisen osakilpailun teknisen vian vuoksi, mutta jo sitä ennen keskeytys oli lähellä, kun Colapinto kolaroi Oscar Piastrin kanssa.
– Keskeytys ei ollut se tapa, jolla halusin päättää kauden viimeisen kilpailun. Sain hyvän lähdön ja yritin päästä kisan läpi, mutta Piastri osui minuun, mikä aiheutti renkaan puhkeamisen ja hieman vaurioita, Colapinto sanoi.
– Meillä oli kuitenkin hyvä vauhti renkaiden vaihdon jälkeen, mutta jouduimme valitettavasti keskeyttämään epäillyn voimanlähdeongelman vuoksi, Colapinto jatkoi.
Colapinto myönsi suoraan, ettei kauden loppu sujunut hänen kannaltaan odotetusti.
– Viimeiset pari kilpailua ovat olleet todella epäonnisia minun kannaltani. Kauden loppu ei ole ollut sellainen kuin olisin toivonut, mutta se kuuluu Formula 1:een. Tämä on silti ollut unelmien täyttymys, vaikka olisin tietenkin halunnut päättää kauden yhtä vahvasti kuin aloitimme. Olen työskennellyt F1-kisakuljettajaksi pääsemisen eteen nuoresta asti, ja olen todella kiitollinen Williamsille mahdollisuudesta ajaa nämä viimeiset yhdeksän kilpailua, Colapinto sanoi.
Lue myös: Lewis Hamiltonista hurja huhu liikkeellä – yhdistetään Aki Ajon johtamaan tiimiin