La Ligan kärjessä porhaltava Real Madrid murjoi Celta Vigon 4-0 sunnuntain kierroksella. Kesällä Los Blancosiin hankittu ja superlupaukseksi mainostettu turkkilainen Arda Güler, 19, pudotti samalla ison taakan harteiltaan.
Güler sinetöi ottelun loppunumerot lisäajan 4. minuutilla. Maali oli Gülerille ensimmäinen Real Madridin paidassa.
Güler tuli Realiin isoin odotuksin. Kauden alla tapahtunut loukkaantuminen oli kuitenkin pilata nuorukaisen koko kauden.
Güler on jäänyt vähille minuuteilla päävalmentaja Carlo Ancelottin alaisuudessa, mikä on herättänyt paljon keskustelua. Realin on uutisoitu suunnittelevan Gülerin pistämistä vuokralle.
Güler osoitti kuitenkin sunnuntaina, että hän ansaitsee enemmän luottamusta Ancelottilta.
– Oli mahtavaa tehdä maali upeassa ilmapiirissä. Olen innoissani: tein ensimmäisen maalini. Iso kiitos kaikille, jotka ovat tukeneet minua. Toivon, että niitä (maaleja) tulee paljon lisää.
Güler uskoo ja odottaa, että maali oli eräänlainen käännekohta hänen urallaan Realissa.
– Kausi on ollut vaikea tähän asti, mutta toivottavasti tämän päivän jälkeen tulee parempia asioita. Olen todella iloinen saadessani olla täällä. Real Madrid on maailman paras seura, Güler julistaa.
Lue myös:Lionel Messi sivussa – Robert Taylorilla tyly kohtalo




























