
Manchester Cityn totaalinen synkkyys sai sunnuntai-iltana jatkoa, kun se hävisi paikallisottelun Manchester Unitedille.
City johti ottelua pitkään, mutta taipui ottelun lopussa 1-2-tappioon.
Cityn sulaminen alkoi pelin 88. minuutilla, kun Bruno Fernandes laukoi Unitedin tasoitusmaalin rangaistuspotkusta.
Cityn paletti sekosi tästä ja vain hetkeä myöhemmin Amad Diallo vei Red Devilsin ensi kertaa ottelussa jo johtoonkin. Nämä numerot kestivät taululla loppuun saakka.
Cityn avausmaalista oli vastannut avausjaksolla osunut Josko Gvardiol.
City on viime aikoina romahtanut aivan täysin. Edellisestä viidestä ottelusta se on voittanut vain yhden.
ManU katkaisi kahden ottelun mittaisen tappioputkensa, mutta on sarjassa vasta 12. sijalla. City on viidentenä.