Video: Sportivo TV

Etelä-Korean jalkapalloliitto (KFA) on skandaalin keskellä. Sen on väitetty välittäneen ulkomaalaisille erotuomareille seksipalveluita.

Etelä-Korean televisiokanava JTBC:n mukaan liitto olisi tarjonnut ulkomaisille erotuomareille sopimattomaksi luokiteltua ”viihdettä”, johon on sisältynyt myös seksipalveluita. Väitteet koskevat vuosia 2011–2012, jolloin Etelä-Koreassa järjestettiin useita kansainvälisiä otteluita sekä vuoden 2014 MM-karsinta- ja vuoden 2012 Lontoon olympialaisten karsintaotteluita.

Tietojen taustalla on Etelä-Korean kulttuuri-, urheilu- ja matkailuministeriön vuonna 2016 tekemä selvitys. Sen mukaan liitto oli seitsemässä eri tapauksessa järjestänyt ulkomaisille erotuomareille kyseenalaista viihdettä. Selvityksessä mainittiin muun muassa hierontapaikkoja, joissa maksettuihin palveluihin kuului myös seksipalveluita.

KFA pahoitteli tietojen nousua julkisuuteen, mutta korosti kyseessä olevan yli vuosikymmenen takainen toiminta. Liitto vakuutti, ettei vastaavaa toimintaa tai organisaation maksukorttien käyttämistä tällaisiin tarkoituksiin enää tapahdu.

KFA mukaan osa nyt julkisuuteen nousseista tapauksista oli tuntemattomia jopa monille liiton nykyisille työntekijöille.

Skandaali puhkeaa Etelä-Korean jalkapallossa erityisen hankalaan aikaan. KFA on jo ennestään tutkinnan kohteena maajoukkueen päävalmentajan Hong Myung-bon nimitysprosessin vuoksi.

Soulin poliisi teki viime torstaina etsinnän liiton toimitiloihin osana tutkintaa. Hongin nimitys herätti kritiikkiä, sillä KFA oli etsinyt valmentajaa kuukausien ajan ja kartoittanut myös ulkomaisia vaihtoehtoja, mutta päätyi lopulta eteläkorealaiseen Hongiin suhteellisen lyhyen tapaamisen jälkeen.

Kritiikki voimistui entisestään, kun Etelä-Korea putosi vuoden 2026 MM-kisojen alkulohkossa. Hong palasi maajoukkueen päävalmentajaksi vuonna 2024 toimittuaan tehtävässä aiemmin vuosina 2013–2014.

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)