HJK kukisti sunnuntaina FC Lahden vieraissa 1-0 ja kasvatti sarjajohtonsa jo kuuteen pisteeseen. Helsinkiläisten pahimmat uhkaajat FC Honka ja KuPS ovat tosin pelanneet yhden ottelun vähemmän. Illan muissa Veikkausliigan kamppailuissa voittoihin ylsivät turkulaiset: TPS löi MYPAn kotonaan 3-0 ja FC Inter Tampere Unitedin vieraissa 1-0.
Sarjajumbo Lahti aloitti kamppailun 5811 katsojan edessä vahvasti, mutta tulosta ei syntynyt. HJK sen sijaan osui tilanteen tullessa, kun Medon laukaus painui vasempaa alakulmaan 12. minuutilla. Lahdella oli vielä kamppailun loppupuolella mahdollisuudet tasoitukseen, mutta Jari Litmasen ja Rafaelin yritykset eivät onnistuneet.
TPS oli selvästi MYPAa parempi ja nousi neljännen peräkkäisen voittonsa myötä sarjataulukossa neljänneksi. Kamppailu ratkesi jo avausjakson puolivälissä, kun Toni Lidbergin oma maali ja Mika Ääritalon osuma veivät isännät 2-0 -johtoon. TPS:n Roope Riski iski loppunumerot juuri ennen tunnin kohtaa.
Interin voittomaalista vastasi juuri ennen tukoa osunut Guillano Grot. Turkulaiset hyppäsivät täyden pistepottinsa myötä sarjataulukossa kolmen joukkueen ohi kuudenneksi.
Veikkausliiga, sunnuntain tulokset:
Tampere United – FC Inter0-1 (0-1)
0-1 Guillano Grot (44)
TPS – MYPA3-0 (2-0)
1-0 Toni Lindberg om (22)
2-0 Mika Ääritalo (25)
3-0 Roope Riski (59)
FC Lahti – HJK0-1 (0-1)
0-1 Medo (12)
Veikkausliigan sarjataulukko:
HJK19 124332-1140FC Honka18 104429-1834KuPS18 103533-2533TPS1986527-2030FF Jaro1984729-2228FC Inter1974823-2525Tampere United1974826-3125MYPA1958625-2823Haka1965822-3123VPS1864818-2622IFK Mariehamn1956828-3021JJK1862 1020-2420AC Oulu1955921-3020FC Lahti1929815-2715
































