Mercedesin Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään Monacon GP:ssä ja kirjoitti samalla F1-historiaa.
Italialaislupaus ajoi ruutulipulle ensimmäisenä ja varmisti viidennen peräkkäisen osakilpailuvoiton. Samalla hänestä tuli F1-historian nuorin kuljettaja, joka on saavuttanut niin sanotun grand slamin eli paalupaikan, kilpailuvoiton, nopeimman kierroksen ja kilpailun jokaisen kierroksen johtamisen samassa viikonlopussa.
Antonelli oli jo aika-ajossa vakuuttava kukistettuaan Red Bullin Max Verstappenin niukalla 0,043 sekunnin erolla.
Kilpailussa haastetta ei kuitenkaan juuri nähty. Verstappen kärsi lähtöhetkillä moottoriongelmista ja joutui keskeyttämään, minkä jälkeen Antonelli hallitsi tapahtumia kärjessä ylivoimaisesti.
Red Bullin tallipäällikkö Laurent Mekies antoi kilpailun jälkeen tunnustusta nuorelle italialaiselle.
– Kimi katosi horisonttiin. Hän ansaitsee kaiken kunnian. Luulen, että hän yllätti meidät kaikki olemalla täällä näin nopea vasta toisella kaudellaan, Mekies sanoi.
Mekiesin mukaan Antonellin vauhti todisti, ettei paalupaikka ollut pelkkä yksittäinen onnistuminen.
– Hän näytti, ettei kyse ollut yhdestä maagisesta kierroksesta aika-ajossa. Hänellä oli todella kova kilpailuvauhti.
Red Bull -pomo myönsi samalla, ettei kukaan voi tietää, olisiko Verstappen pystynyt haastamaan Antonellin ilman teknisiä ongelmia.
– Emme koskaan saa tietää, olisiko Max pystynyt vastaamaan siihen vauhtiin, hän totesi.
Verstappen oli näyttänyt vahvalta vielä lauantaina. Nelinkertainen maailmanmestari oli ollut Antonellia nopeampi aika-ajon kahdessa ensimmäisessä osiossa ennen kuin Mercedes-kuski löysi ratkaisevilla hetkillä lisää vauhtia.
Red Bull uskoi löytäneensä sunnuntaiksi kilpailukykyisen auton, mutta moottorivika romutti tallin suunnitelmat jo ennen kuin kilpailu ehti kunnolla käynnistyä.
Antonellin vakuuttavat otteet ovat nostaneet hänet yhä vahvemmin mestaruuskeskusteluihin, ja Monacossa nähty suoritus sai jopa kilpailijoiden leirissä hieraisemaan silmiä.

































