Viime viikonlopun Monacon F1-kilpailun tulokset saattavat vielä muuttua kabinetissa. Alpine on tehnyt FIA:lle valituksen Pierre Gaslyn saamasta rangaistuksesta.
Gasly oli ajamassa palkintopallille, mutta ajoi kahdesti varikkoalueelle ylinopeutta ja putosi aikarangaistusten takia lopulta seitsemänneksi saatuaan kaksi viiden sekunnin aikarangaistusta. Gaslyn katsottiin ylittäneen varikkoalueen 60km/h nopeusrajoitus. Alpine yrittää saada FIA:n tutkimaan tapauksen uudelleen ennen Barcelonan osakilpailua.
Alpine katsoo, että rangaistukset saattoivat johtua varikkoalueen mittaustavasta. Monacon varikkosuora sisältää kaarteita ja kulmikkaita sisään- ja ulostulolinjoja, joiden uskotaan voineen vaikuttaa siihen, miten FIA mittaa autojen kulkemaa matkaa ja laskee niiden keskinopeuden.
Kilpailun jälkeen Alpine ryhtyi selvittämään asiaa perusteellisesti, ja tallin henkilöstön nähtiin mittaavan varikkoaluetta erityisellä mittauspyörällä. Moni talli koki kärsineensä samasta ongelmasta, mutta Alpine on toistaiseksi ainoa, joka on tehnyt virallisen pyynnön päätöksen uudelleenkäsittelystä.
Valituksen menestyminen ei kuitenkaan välttämättä muuta kilpailun lopputulosta. Myös useat muut kuljettajat saivat vastaavia rangaistuksia kilpailun aikana, muun muassa Lewis Hamilton ja Oscar Piastri. Lisäksi George Russell kärsi seurauksista epäonnistuttuaan rangaistuksensa suorittamisessa sääntöjen mukaisesti.
Alpine toivoo kuitenkin saavansa FIA:lta tarkennuksia siihen, miten vastaavia tilanteita voidaan välttää tulevaisuudessa. Samalla talli haluaa selvittää, pitäisikö mittausmenetelmiä tai järjestelmiä päivittää.
FIA käsittelee Alpineen jättämän uudelleentarkastelupyynnön torstaina ennen Barcelonan GP -viikonlopun käynnistymistä. Jotta asia avataan uudelleen, tallin on pystyttävä esittämään uutta, merkittävää ja alkuperäisen päätöksen aikaan saatavilla ollutta tietoa täydentävää näyttöä.

































