Jalkapallon miesten Kakkosessa pelaavalle HIFK:lle on mätkäisty 2 000 euron sakot. Helsinkiläisjoukkue sai tuntuvan rangaistuksen seuran kannattajien huonosta käytöksestä.

HIFK-fanien katsomossa sytytettiin lukuisia sohtuja samanaikaisesti City Starsia vastaan pelatussa ottelussa 14. elokuuta. Osa soihduista heitettiin kohti pelikenttää, mutta ne eivät osuneet kehenkään eivätkä lentäneet kentälle asti. Runsaan savun vuoksi ottelu jouduttiin kuitenkin keskeyttämään kolmeksi minuutiksi.

– HIFK on viimeisen kahden vuoden aikana tuomittu seitsemän kertaa sakkoihin turvallisuusmääräysrikkomuksista. Tämän johdosta valiokunta katsoo, että koska turvallisuusmääräysten mukaan HIFK on vastuussa kannattajiensa käytöksestä, se on osoittanut jatkuvaa piittaamattomuutta Palloliiton turvallisuusmääräyksistä, Palloliiton kurinpitovaliokunnan päätöksessä kerrottiin.

City Stars sai tapauksesta 200 euron sakot, koska ottelun järjestyksestä ja turvallisuudesta vastaa tilaisuuden järjestäjä, eli kotijoukkue.