Video: Sportivo TV

FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino on saanut viime aikoina runsaasti kritiikkiä osakseen ja myös hänen eroaan on vaadittu. Infantino ei ole kuitenkaan valmis luopumaan valta-asemastaan.

Erityisesti UEFA on kritisoinut kovin sanoin Infantinon toimia ja uhannut häntä myös oikeustoimilla. UEFA on vaatinut muutoksia FIFA:n hallintaan ja sen toimintatapoihin, ja nyt itsepäisenä tunnettu Infantino on myöntymässä liennytyksiin.

Hän on ilmoittanut olevansa valmis keskustelemaan jalkapallon kansainvälisen kattojärjestön uudistamisesta. Hän ehdottaa FIFA:n päätöksenteon ja hallintorakenteen riippumatonta ulkopuolista arviointia.

Infantino lähetti maanantaina kirjeen FIFA:n neuvostolle ja kaikille 211 jäsenliitolle. Hänen mukaansa riippumattoman arvioinnin tarkoituksena olisi löytää mahdollisia parannuksia järjestön hallintoon.

Lisäksi hän ehdottaa neuvotteluja jäsenliittojen, maanosaliittojen ja muiden sidosryhmien kanssa päätöksenteon läpinäkyvyyden, osallistumisen ja vastuullisuuden vahvistamiseksi.

Taustalla on Infantinon keväällä esittelemä FIFA Forward Enterprise -hanke, jossa FIFA:n kilpailujen kaupallisista oikeuksista olisi myyty 20 prosentin osuus yksityisille sijoittajille. Erityisesti MM-kisojen oikeuksiin liittynyt suunnitelma herätti voimakasta vastustusta, ja hanke peruttiin heinäkuussa.

Infantino myöntää kirjeessään, että hanke tuli julkisuuteen ennen kuin sitä oli ehditty esitellä kokonaisuudessaan Fifan neuvostolle ja jäsenliitoille. Hänen mukaansa tämä loi vaikutelman, että päätöksiä olisi jo tehty.

FIFA:n neuvoston on määrä käsitellä mahdollisia uudistuksia seuraavassa kokouksessaan 15.10. Mahdolliset sääntömuutokset vaatisivat myöhemmin FIFA:n kongressin hyväksynnän.

LUE MYÖS: Lotta Kemppisen treenivideo räjähti somessa – ”Wow” (UrheiluAreena.fi)