Sveitsi laittoi Ruotsin tiukoille Karjala-turnauksen lauantain ottelussa. Ruotsalaiset veivät silti ottelun nimiinsä niukoin 4-3-lukemin.

Ruotsi aloitti ottelun tehokkaasti ja hyödynsi myös avauserän ainoan ylivoimansa, kunMario KempeosuiMarcus SylvegårdinjaLinus Johanssoninsyötöistä. Reilua minuuttia myöhemminMax Fribergtuplasi johdonOscar Eklindinsyötöstä.

Jesper Frödeniski ruotsalaisten kolmannen maalin toisen erän neljännellä minuutilla ja se riitti Sveitsin maalilla aloittaneelleSandro Aeschlimannille. Tilalle luisteliJoren van Pottelberghe. Loppuerä mentiinkin Sveitsin merkeissä. Se vei laukaukset selvin 14-4-lukemin ja tapettuaan alivoimansa se kavensiCalvin Thürkaufinmaalilla.

Kolmas erä oli selvästi tasaisempaa kiekkoilua. Ruotsi teki avausminuuteistaan itselleen vaikeat, kun se otti kaksi kaksiminuuttista ja Sveitsi tuli jo maalin päähänSven Andrighettonmaalilla.Oscar Lindberghelpotti kuitenkin ruotsalaistuskaa reilua kahta minuuttia myöhemmin joukkueen neljännellä maalilla.

Ruotsi kaivoi kuitenkin piakkoin taas kuoppaa itselleen ottamalla jälleen kaksi kaksiminuuttista. Ensimmäisen se selvitti, mutta jälkimmäisen aikanaTanner Richardtoi Sveitsin taas maalin päähän.

Sveitsi sortui itsekin yhteen jäähyyn erän lopulla, mutta selvitti sen takaiskuitta. Joukkueen kiri ei kuitenkaan riittänyt, vaan Ruotsi nappasi pisteet itselleen. Ruotsi jatkaa turnauksen kolmantena kolmella pisteellään. Sveitsi on hännänhuippuna nollalla pisteellä.

Seuraavaksi Ruotsi kohtaa Suomen perinteisessä isänpäivän ottelussa. Sveitsi kohtaa puolestaan päätösottelussaan Tshekin.

Lue myös:Pikkuleijonille ruma nöyryytys Suomessa – asiantuntija ällisteli: ”Huh, mikä ero”

LUE MYÖS: ”Jos tuo on 19-vuotias, niin minä olen Elvis” – Ismo Lehkonen nosti esiin venäläisen jääkiekon synkän puolen (Siniviiva.fi)