Roby Järventie loisti Leijonat-debyytissään Suomen Euro Hockey Tour -turnauksessa. Tähtihyökkääjän päätös palata Eurooppaan sytytti uran nousukiitoon.
Järventie laukoi kaksi maalia, kun Suomi löi Sveitsin 3-1-lukemin torstaina. Ilveksessä läpimurtonsa tehnyt tamperelainen pelasi ykkösketjussa laidalla avainroolissa.
Järventie siirtyi Pohjois-Amerikassa pääosin AHL:ää kaluttuaan Sveitsiin Ambri Piottan riveihin tälle kaudelle. Suomalaistähti on tehtaillut 18 otteluun hurjat 26 pistettä (11+15).
– Päätös tuli tämän vuoden puolella. Olin kauan siellä ja halusin nähdä erilaista jääkiekkoa. Oli paljon keskusteluja, että mihin sarjaan. Sveitsistä olin kuullut paljon hyvää ja tänne halusin tulla, Järventie kertoi Sportti.comille.
Järventie ei ole sulkenut pois NHL-unelman jahtaamista tulevaisuudessa. Toistaiseksi pelejä sarjassa on kertynyt vain 10 Oilersissa ja Ottawa Senatorsissa.
– Jonkinnäköisen aikavälin tavoitteeni on pelata vielä NHL:ssä. En tiedä milloin ja minkälaisissa olosuhteissa, mutta kyllä sellainen tavoite on vielä.
Joni Ahokas

































