Pelicansin Liiga-joukkueen kanssa sopimuksensa purkanut ruotsalaispuolustajaAnton Mylläripalaa takaisin Ruotsiin. Uusi seura on SHL-joukkue Oskarshamn.
Mylläri ehti pelata Pelicansissa kaksi kautta. Tällä Liiga-kaudella hän ehti pelata 22 runkosarjaottelua tehoin 3+4. Mies päätti kuitenkin aiemmin tällä viikolla purkaa sopimuksensa lahtelaisjoukkueen kanssa.
Nyt mies palaa kotimaahansa. Oskarshamn on miehelle entuudestaan tuttu seura, sillä hän pelasi seurassa kaudella 2010-11 Ruotsin Allsvenskanissa. Mylläri palaa mielellään tuttuihin kuvioihin.
– Mielestäni tapani pelata sopii IK:lle ja yritän aina välittää rauhallisuutta jäällä. Minulla on ollut päävalmentajaMartin Filandervalmentajana sekä Västeråsissa että Malmössä ja tiedän, millainen valmentaja hän on.
– Kuvailisin häntä sitoutuneeksi, suoraksi ja selkeäksi. Hän on hyvä näkemään paljon henkilöstä, ei vain jääkiekkoilijasta. Kehityin paljon Suomessa ollessani ja sain ison roolin Pelicansissa. Hieman erilainen jääkiekko on tehnyt minulle hyvää, Mylläri kertoo joukkueen tiedotteessa.
Myllärin edellinen kausi Oskarshamnissa jäi tyngäksi, koska loukkaantuminen katkaisi miehen kauden kesken.
– Se oli pari vuotta sitten. Valitettavasti otteluita oli vain parikymmentä. Mutta muistan, että paine hallissa oli hyvä ja kaupunki on täysin jääkiekkohullu. On hauskaa palata ja tavata yleisö ja joukkueen kaverit. TunnenLukas Jasekinviime kaudelta, mutta olen pelannut myösNiclas BurströminjaEmil Krusenkanssa, Anton päättää.
Aiemmalla urallaan mies on pelannut kotimaansa Allsvenskanissa, Division 1:ssä ja SHL:ssa. Lisäksi hän on pelannut Tanskan Metal Ligaenissa, Keski-Euroopan ICEHL:ssa ja Liigassa. SHL:ssa mies on pelannut yhteensä 187 runkosarjaottelua tehoin 4+24 ja 14 pudotuspeliottelua tehoin 0+2.

































