Buffalo Sabresin ja Edmonton Oilersin loppuhetket menivät melkoiseksi sekoiluksi. Pelaajat olivat jo poistuneet pukuhuoneisiin ja valmistautumassa suihkuun.
Sabresin ja Oilersin peli meni jatkoajalle ja pelin luultiin jo päättyneen, kun Buffalon Owen Power onnistui maalinteossa. Maali otettiin kuitenkin tarkistukseen ja lopulta hylättiin.
Maalin jälkeen pelaajat olivat ehtineet poistua jo koppeihinsa ja iso osa yleisöstä lähti paikalta. Maali tuomittiin kuitenkin paitsioksi ja pelaajat sekä katsojat joutuivat palaamaan vielä jatkoajan viimeiseksi 20 sekunniksi sekä seuranneeksi voittomaalikilpailuksi.
Edmonton sai kuulla pelin jatkumisesta apuvalmentaja Glen Glutzanilta, kun osa pelaajista oli jo riisunut pelivälineet pois ja valmistautumassa suihkuun.
– ”Karvapallo” vain tuli sisään ja huusi, että tilanne saattaa olla paitsio. Me luonnollisesti kasasimme kamat takaisin kasaan ja menimme jäälle, Edmontonin hyökkääjä Leon Draisaitl naureskeli ottelun jälkeen.
Huoltajat olivat jo pakkaamassa mailoja ja muita tarvikkeita, kun yhtäkkiä kaikki piti ottaa taas esille.
– Jotkut kaverit olivat alusasuissaan ja heidän piti taas pukeutua. Jätkät etsivät kiekkoja, pelipaitojaan…Kaikki kamat olivat ympäriinsä, Corey Perry valotti tilannetta.
Lopulta Buffalo vei voittomaalikilpailun ja koko ottelun 3-2.
Lue myös: Manchester Cityn tähti haluaa tuhdin palkankorotuksen
Lue myös: Newcastle valmis lyömään rahaa tiskiin karkottaakseen Arsenalin ja Liverpoolin kosiskelut






























