Nuori NHL-tähti Simon Edvinsson on rajoitettu vapaa agentti, mutta sopimuksettomuudestaan huolimatta hän on osallistunut Detroit Red Wingsin harjoitusleirille.
Nyt yksi suurista kysymyksistä on, yrittääkö Detroit sitoa puolustajan pitkällä sopimuksella vai päätyykö seura lyhyempään ratkaisuun.
Chris Johnstonilta kysyttiin The Chris Johnston Show’ssa, voisiko Edvinssonin vuosipalkka nousta pitkässä sopimuksessa jo kaksinumeroiseen miljoonalukemaan.
Hänen mukaansa vastaus on kyllä.
– Jos kyse on pitkästä sopimuksesta, puhutaan kaksinumeroisesta summasta. Jos hän tekee esimerkiksi kuuden tai seitsemän vuoden sopimuksen, se on todennäköisesti yli 10 miljoonaa dollaria vuodessa, Johnston arvioi.
NHL sopimusmarkkinat muuttuivat
Johnston myönsi samalla, että Edvinssonille sopivan vertailukohdan löytäminen on tällä hetkellä vaikeaa.
NHL:n nuorten tähtipelaajien sopimusten hinnat ovat nousseet, ja Johnstonin mukaan markkinatilanne on muuttunut siinä määrin, ettei hänellä ole tällä hetkellä selvää mittapuuta sille, mikä olisi Edvinssonille oikea summa.
Yksi kehityssuunta on hänen mukaansa kuitenkin ilmeinen.
Nuoret pelaajat, joilla on paljon lahjakkuutta ja kehityspotentiaalia, ovat saaneet valtavia sopimuksia. Johnston katsoo Edvinssonin kuuluvan juuri tähän ryhmään.
Hän nosti esimerkiksi Washington Capitalsin Ryan Leonardin, jonka vuosipalkka on 10,5 miljoonaa dollaria, vaikka tämä ei ollut sopimuksen syntyessä pelannut vielä edes sataa NHL-ottelua.
Johnstonin kuulemien tietojen perusteella Edvinssonin pitkä sopimus menisi niin ikään yli 10 miljoonan dollarin vuosipalkan.
– Jos he tekevät hänen kanssaan pitkän sopimuksen, se on ehdottomasti yli 10 miljoonaa. Sellaisen hintalapun olen kuullut.

































