Suomen Jääkiekkoliitto teki viime keväänä järjestetyillä MM-kotikisoilla jättimäisen 9,3 miljoonan euron tuloksen. Pikavauhtia Latvian kanssa järjestetyt MM-kisat vetivät Tampereen Nokia Arenalle 275 230 katsojaa.
– Taloudellisesti MM-kisat tuottivat Jääkiekkoliitolle 9,3 miljoonan euron tuloksen. Yhteensä kaksista peräkkäisistä MM-kisoista kertyi voittoa 23,2 miljoonaa euroa, mikä vahvistaa mahdollisuuksia kehittää lajia yhdessä seurojemme kanssa. MM-kisatuotoilla on 2000-luvulla tähän mennessä rahoitettu suomalaista jääkiekkoa 21 miljoonalla, Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela summaa.
Kuten vuotta aikaisemmin, kisojen taloudellinen vaikutus oli merkittävä myös kisakaupunki Tampereelle. Suorien taloudellisten vaikutusten arvioidaan olleen 75,2 miljoonaa euroa, epäsuorien 94-131,6 miljoonaa euroa.
Taloudellisesti kestävien järjestelyjen lisäksi kisaorganisaatio panosti 2022 MM-kisojen tavoin arvojensa mukaisesti mm. vastuullisuuden eri teemojen toteutumiseen kisajärjestelyissä tiiviissä yhteistyössä yhteistyökumppaneiden ja keskeisten sidosryhmien kanssa.
– Iso kiitos Tampereen kaupungille, joka mm. mahdollisti julkisen liikenteen ilmaisen käytön pääsylipulla ja kisa-akkreditoinnilla, MM-kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen toteaa.
Julkisen liikenteen suosimisen lisäksi kisaorganisaatio hoiti kuljetukset pääosin sähkö- ja hybridiautoin.
Toisena kisavuonna pystyttiin hyödyntämään edellisvuoden materiaaleja, mikä vaikutti mm. hankintojen tarpeeseen. Uusien hankintojen kanssa noudatettiin tarkkaa harkintaa ja esimerkiksi kisailmemateriaalit suunniteltiin siten, että niitä pystytään hyödyntämään tulevien vuosien pienemmissä tapahtumissa kuten ensi kevään alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisoissa. Iso ympäristövaikutus muodostui myös kisapaikan eli Nokia Arenan kestävistä energiaratkaisuista.
Kisaorganisaatio panosti häirinnän ja epäasiallisen käytöksen ehkäisemiseen kouluttamalla henkilökuntaa ja vapaaehtoisia. Yhdessä Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n kanssa rakennettiin matalan kynnyksen raportointimalli kisojen 750 vapaaehtoiselle ja muille toimijoille.
Yhteisöllisyyden kokemuksia kisat tarjoilivat joukkueiden, vapaaehtoisten ja muiden kisatoimijoiden lisäksi katsomossa kannustaneille faneille. Kisaorganisaatio, Tampereen kaupunki ja yhteistyökumppanit lahjoittivat lippuja ryhmille, joiden ei muuten olisi ollut mahdollista vierailla kisoissa. Koululais- ja joukkuekampanjoiden myötä päiväpelejä katsomassa nähtiin myös noin 20 000 koululaista ja nuoria jääkiekon ja muiden lajien harrastajia.
– Oli hienoa nähdä, minkälaisen tunnelman lapset ja nuoret saivat päiväpeleissä, tämän pistivät merkille myös otteluissa pelanneet joukkueet. Yhtä lailla iso kiitos kuuluu toisen kisajärjestäjän Latvian faneille, joiden ilo näkyi ja kuului viimeisen viikonlopun aikana, pääsihteeri Hietanen kehuu.
Yhteensä Nokia Arenan yleisömäärä oli MM-kisoissa siis 275 230 katsojaa. Vuotta aiemmin Tampereen otteluissa kävi paikan päällä 279 924 katsojaa.
Lähde: Jääkiekkoliiton tiedote
Lue myös:Jättipotti – Jääkiekkoliitolle hirmutulos MM-kotikisoista

































