Leijonissa riittää mielenkiintoisia pelaajia ensi viikolla pelattavassa Karjala-turnauksessa. Yksi paluun maajoukkueeseen tekevistä pelaajista on hyökkääjä Markus Granlund, joka palaa Leijona-paitaan yli viiden vuoden tauon jälkeen.

NHL:ssä 2013-20 pelannut Granlund haki keväällä 2016 paikkaa Leijonien MM-joukkueesta, mutta ei tullut valituksi. Viime kaudella Granlund siirtyi KHL:ään, mutta ei suostunut silloin maajoukkuepeleihin.

– Oltiin aikaisemminkin häntä kysytty. Nyt hän halusi tulla mukaan. Toista kautta vetää hyvin Ufassa Sakari Mannisen ja Teemu Hartikaisen kanssa, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi Granlundista.

Jalonen on valmentanut Markuksen isoveljeä Mikaelia 2011 MM-kultajoukkueessa, mutta Markusta Jalonen pääsee valmentamaan nyt ensimmäistä kertaa.

– En ole häntä aikaisemmin valmentanut, mutta olen seurannut hänen pelejään NHL:ssä sekä KHL:ssä. Monipuolinen fiksu pelaaja, Jalonen totesi Granlundista.

Granlund ei saanut viime kaudelle enää mieleistään sopimusta NHL:stä, mutta Ufasta tuli hyvä tarjous. Granlund onkin esiintynyt Ufan paidassa edukseen ja taistelee varmasti vahvasti paikasta ensi kevään MM-kisajoukkueeseen.

Pekingin olympiajoukkueeseen Markus Granlundin mahdollisuudet lienevät heikot, koska Suomella riittää laadukkaita NHL-pelaajia. Mikael Granlund lienee Pekingin olympiajoukkueessa mukana.

Teksti: Otto Palojärvi

LUE MYÖS: ”Jos tuo on 19-vuotias, niin minä olen Elvis” – Ismo Lehkonen nosti esiin venäläisen jääkiekon synkän puolen (Siniviiva.fi)