Suomen jääkiekkomaajoukkueen Ruotsin EHT-turnaus ei kirvoittanut kovin innostuneita arvioita.

Suomi voitti EHT-turnauksessa vain yhden pelin, kun se kaatoi Venäjän Helsingissä torstaina.

Globenissa Suomi ei kuitenkaan enää juhlinut, vaan Tshekki ja Ruotsi kaatoivat Suomen.

Turnaus päättyi sunnuntaina tylyyn 1-5-tappioon Ruotsille. Tshekki oli Suomea parempi lauantaina maalein 3-1.

Leijonien joukkueesta löytyi onnistujia ja epäonnistujia. Jori Lehterä teki pitkästä aikaa paluun maajoukkuepaitaan, mutta SKA Pietarissa huippukautta pelaavan Lehterän ei voi sanoa onnistuneen turnauksessa.

Lehterä johti Suomen erittäin vaisua ylivoimapeliä ja jäi kokonaan ilman tehopisteitä. Tehoja oli syytä odottaa, sillä Lehterä on iskenyt tällä kaudella SKA:ssa jo tehot 13+14=27.

Lehterä väläytteli ajoittain osaamistaan, mutta otteista puuttui selvästi tasaisuus. Kiekolliset ratkaisut olivat ajoittain hyviä, ajoittain huonoja.

Lehterän lisäksi myös NHL-pakin statuksella pelaava Julius Honka oli yksi epäonnistujista. JYPissä pelaava Honka ei onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa NHL-joukkue Dallas Starsissa vuosien aikana ja ehkä maajoukkuepeleissä löytyi tähän myös syy. Hongan kiekollinen peli sakkasi ja hän teki kiekollisena monia huonoja ratkaisuja. Hongan heikko viivapelaaminen maksoi Ruotsille yhden maalin sunnuntaina.

Lehterän ja Hongan onneksi Suomi pelaa vielä keväällä yhden EHT-turnauksen. Se on viimeinen kansainvälinen näyttöpaikka ennen MM-kisoja. Molemmilta profiilinimiltä jäätiin kaipaamaan vielä lisänäyttöjä ennen kuin voidaan puhua MM-kisoista heidän osaltaan.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: ”Jos tuo on 19-vuotias, niin minä olen Elvis” – Ismo Lehkonen nosti esiin venäläisen jääkiekon synkän puolen (Siniviiva.fi)