Puolustaja Mikko Lehtonen siirtyy pelaamaan Pietarin SKA:n riveihin. Lehtonen allekirjoitti KHL-jättiläisen kanssa peräti nelivuotisen sopimuksen.

Toimittaja Artur Khairullin on onkinut nyt tietoonsa, millaisen sopimuksen Lehtonen SKA:n kanssa teki.

Toimittajan saamien tietojen mukaan Lehtonen saa SKA:lta 500 000 euroa kaudesta. Tienestit ovat isot, mutta ne kalpenevat sen rinnalla, mitä Lehtonen olisi tienannut NHL:ssä. Hänen sopimuksensa Columbus Blue Jacketsin kanssa takasi suomalaiselle lähes miljoonan taalan vuosiansiot.

Lehtonen ei ole silti edes lähelle suomalaisten palkkakuningas KHL:ssä. On kerrottu, että esimerkiksi Salavat Ufan Teemu Hartikainen ottaa yli miljoona euroa kaudesta.

Lehtonen oli myös Jokerien kiikarissa, mutta paluu Helsinkiin ei Lehtosta kiinnostanut, joten Jokerit päätyi kauppaamaan hänen KHL-oikeutensa SKA:lle. Tämä suututti helsinkiläisseuran kannattajat pahan päiväisesti.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä SuomessaLeijonat.com-sivusto.

LUE MYÖS: ”Jos tuo on 19-vuotias, niin minä olen Elvis” – Ismo Lehkonen nosti esiin venäläisen jääkiekon synkän puolen (Siniviiva.fi)