Suomen jääkiekkomaajoukkueen entinen joukkueenjohtaja Heikki ”Hexi” Riihiranta on paljastanut Marko Lempisen kirjoittamassa kirjassaHexi – Taistelija (Teos)Suomen MM-kultaan valmentaneen Curt ”Curre” Lindströmin otteen lipsuneen maailmanmestaruuden jälkeen.

”Kulta-Curre” on asiasta kuitenkin toista mieltä.

Riihinranta kertoi kirjassa, että Lindströmin motivaatio ja keskittyminen Leijonien luotsaamiseen hiipui ensimmäisen, vuonna 1995 tulleen maailmanmestaruuden jälkeen.

– Alkaa Currella ote lipsua, oli Riihiranta todennut vuoden 1996 MM-kisoissa Itävallassa.

Riihiranta kertoi myös, että Lindströmiä alkoivat myös naiset kiinnostaa ihan uudella tavalla MM-kullan jälkeen, vaikka hän olikin ukkomies.

– Naisista monet kilpailivat jopa siitä, kuka mahdollisesti saisi houkuteltua hänet petipuuhiin, Riihiranta sanoi kirjassa.

Ruotsalaislehti Expressen tavoitti Lindströmin kommentoimaan asiaa.

– On epäreilua heittää tuollaista paskaa 25 vuoden jälkeen. Se ei ole Heikin tapaista. Hän oli suora ja rehellinen mies. Kuulostaa kyllä oudolta, Lindström sanoi lehdelle.

Lindström ei allekirjoita Riihirannan väitteitä siitäkään, että hänen motivaationsa olisi laskenut MM-kullan jälkeen.

– On melkein ilkeää sanoa noin. Kaikki Jääkiekkoliitossa tietävät, että mottoni on ”tee kaikessa parhaasi”, koska niin saat hyviä tuloksia. Kun jätin työni, kukaan ei valittanut, Curre muistutti.

Curt Lindström tuli Leijonien valmentajaksi vuonna 1993 ja pesti jatkui aina kotikisoihin 1997. Lindströmin uran viimeiseksi valmennuspestiksi jäi Jokereissa vietetty puolikas kausi 2005-2006.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: ”Jos tuo on 19-vuotias, niin minä olen Elvis” – Ismo Lehkonen nosti esiin venäläisen jääkiekon synkän puolen (Siniviiva.fi)