Leijonat päätti EHT-turnauksissa jo neljän ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa voitolla Sveitsistä. Leijonat kukisti isännät Sveitsin turnauksen viimeisessä ottelussaan Jere Innalan lataamalla jatkoaikamaalilla 4-3.
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen oli tyytyväinen näkemäänsä.
– Kauden parhaita otteluita meiltä. Varsinkin kaksi ensimmäistä erää. Ylivoima oli hyvää. Muutama lapsus tietenkin tuli, mutta niitä tuppaa välillä tulemaan, Jalonen kommentoi TV5:n haastattelussa.
Leijonat paineli ottelun avauserässä 2-0 -johtoon. Maalit olivat ensikertalaisten, eli Juuso Mäenpään ja Arttu Hyryn käsialaa. Mäenpää tehtaili ottelussa kolme (1+2) tehopistettä.
– Kaikki (tulokkaat) paransivat koko ajan. Voin sanoa, että kaikilta uusilta tämä oli ehdottomasti paras peli.
Erityisesti Mäenpään esitys oli vaikuttava.
– Kova kontaktipelaaja. Luistelee hyvin, Jalonen luonnehti lyhyesti Mäenpäätä.
Kuva: Jääkiekkoliitto
Lue myös:Leijonat pesi kasvojaan – Jere Innala katkaisi Suomen synkän tappioputken
































