
Kuten kerroimme aiemmin, Jokerit-legendaJari Kurrisai tylyn vastaanoton viime perjantaina Jokerien kotiottelun jäädytettyjen pelinumeroiden seremoniassa. Nyt Jokerien kannattajayhteisö on julkaissut tapahtuneesta tiedotteen.
Jokerien kannattajayhteisö Eteläpääty kirjoitti viikonloppuna, että se ei ollut Kurria mollaavan ”Jari Kurri – persona non grata” -lakanan takana. Lakana oli esillä perjantain Kiekkopojat-kotiottelun paitaseremonian aikana.
– Eteläpääty Ry ei yhdistyksenä linjaa sitä, miten kenenkin tulisi reagoida tai olla reagoimatta Kurrin tai muiden paitojen nostamiseen ottelutapahtumassa. Eteläpääty Ry ei myöskään ota kantaa yksittäisten fanien tai faniryhmien mielipiteenilmaukseen. Kunnioitamme asiassa kannattajien mielipiteenvapautta.
– Eteläpääty Ry:n hallitus on korostanut Jokerien operatiivisen johdon suuntaan, että paitojen ja erityisesti Kurrin paidan nosto jakaa mielipiteitä kannattajayhteisön sisällä. Olemme yhteisymmärryksessä siitä, että jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja sen ilmaisuun tässä, kuten muissakin asioissa.
Episodi on synnyttänyt runsaasti keskustelua muun muassa Jokerien kannattajien Facebook-sivuilla.
Lue myös:Traumaattisia kokemuksia – Jari Kurri muuttui ”epähenkilöksi”