Teemu Selännenousi aiemmin tällä viikolla otsikoihin kommentoituaan tökerösti presidenttiehdokasPekka Haavistonja hänen puolisonsaAntonio Floresinvälistä ikäeroa. NytJanne Puhakka, ensimmäinen julkisesti homoseksuaali suomalaisjääkiekkoilija, on ottanut asiaan kantaa.
Puhakka kertoo omasta tilanteestaan Instagram-tilillään. Mies on parisuhteessa norjalaisen 65-vuotiaanRolf Nordmonkanssa.
– Me olemme puolisoni kanssa kaksi aikuista ihmistä ja ollaan kuljettu yhteistä matkaa yhdeksän vuotta. Meidän ikäero on 37 vuotta. Meidän päivä alkaa yhteisellä aamukahvilla ja sen jälkeen lähdetään töihin. Työpäivän jälkeen yleensä syömme yhdessä sekä käydään harrastuksissa, aika erikoisen kuuloista arkea sanoisin?
– Jos ei uskalla rakastaa, niin elämästä jää puuttumaan paljon. Kahden ihmisen välinen ikäero on ongelma muille, ei meille. Useimmiten.
Puhakka kertoo käyneensä puhumassa taannoin nuorille. Mies kertoo huomanneensa samoihin aikoihin Selänteen kommentit Haavistosta ja Floresista.
– Kävin tänään koulussa puhumassa nuorille. Yhtenä pointtina mainitsin, että heidän tulisi rohkeasti kirjoittaa omaa tarinaansa, välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat.
– Tilaisuudesta päästyäni huomasin mediassa käynnissä olevan keskustelun, jonka keskiössä ongelmana oli parisuhteessa elävien ihmisten ikäero.
Puhakan mukaan kommentit ovat uskomattomia.
– Suomen nykyisen presidenttiparin ikäero on kaikkien tiedossa ja olen iloinen siitä, että se ei ole ollut muille ongelma. Tämänpäiväisessä keskustelussa tehtiin siitäkin ongelma.
– Jos koskaan, niin nyt tämä maa tarvitsee presidentiksi vähemmistöön kuuluvan henkilön. Presidentin joka omalla toiminnallaan osoittaa, että esimerkiksi seksuaalisella suuntautumisella, saatikka parisuhteessa olevalla ikäerolla ei ole merkitystä vastuullisen työn hoitamisen suhteen.
Puhakka kehottaa myös tukemaan kaikkia seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä.
– Jos esimerkiksi sinun lapsesi kertoisi kuuluvansa seksuaalivähemmistöön tai rakastuneensa itseään vanhempaan henkilöön, niin toivon todella, että se ei vähennä sinun rakkautesi määrää omaan lapseesi.
Puhakasta tuli ensimmäinen julkisesti homoseksuaali suomalainen jääkiekkoilija vuonna 2019, kun hän kertoi asiasta julkisuuteen. Mies lopetti uransa jo kaudella 2017-18. Hän pelasi urallaan Liigassa, Mestiksessä ja Ranskan Ligue Magnusissa.
Lue myös:Teemu Selänne jälleen valtaisan some-kohun keskellä

































