Entinen SM-liigakiekkoilijaJarkko A. Immonenon tehnyt karun paljastuksen uransa ajalta. Hän kertoo avoimesti kärsineensä peliriippuvuudesta.
Immonen pelasi SM-liigassa pitkän matkaa yli 600 runkosarjan ottelua. Hän edusti Liigassa Bluesia, Pelicansia, SaiPaa, Sportia sekä KooKoota.
Immonen pääsi urallaan nauttimaan hyvistä ansioista, mutta peliriippuvuuden takia hän ei niistä rahoista päässyt nauttimaan.
– Tienasin 7000 euroa kuussa käteen, mutta silti minun piti ottaa lainaa pelaamiseen. Se kertoo, että peliongelma oli iso. Summat olivat oikeasti isoja ja olen hävinnyt pelaamiseen noin miljoona euroa. Hyvistä palkoista käteen on jäänyt pieni summa velkaa, Immonen kertoo avoimesti SJRY:n verkkosivuilla.
– Kaikki alkoi nettipokerista, mutta sen pelaaminen oli liian hidastempoista. Siirryin nettikasinoiden rullapeleihin ja alkuun se oli pelikavereiden kanssa hauskaa pelaamista pienillä summilla. Kun palkkataso alkoi nousta, samalla nousi panokset. Sitten pelaaminen alkoi lähteä käsistä, Immonen jatkoi.
Immonen eli pitkään kaksoiselämää ja piti kulissia yllä. Lopulta hänen vaimonsa vaati saada nähdä hänen tiliotteensa.
– Sitten tiesin, että peli on menetetty. Elin noin 10 vuotta kaksoiselämää ilman, että kukaan tiesi. Kaikki näkivät vain sen kulissin. Se on jopa sairasta, miten hyvin pystyin pelaamaan hyvällä tasolla ja pitämään kulissia yllä, Immonen kertoi.
Lue myös: Kommentti: Tätä sirkusta ei suomalainen jääkiekko kaipaa – Harkimo jäi kiinni valehtelusta

































