Mestis-seura Imatran Ketterän toimitusjohtajaksi on valittu 41-vuotias Carlo Grünn, joka aloittaa tehtävässään 1.5.2022.
Grünn on pelannut pitkän pelaajauran. Hän pelasi SM-liigassa HIFK:ssa, JYPissä sekä SaiPassa.
Nykyiseen toimitusjohtajan tehtävään Grünn siirtyy Padel Club Finlandilta, jossa hän on toiminut Imatran ja Lappeenrannan Club Managerin tehtävässä.
– Olemme etsineet tehtävään sopivaa henkilöä viimeisen vuoden aktiivisesti. Olemme toimineet pitkään jo vajailla henkilöstöresursseilla ja on hienoa, että tähänsaatiin nyt täydennystä. Capo on meille tuttu jo aiemmilta vuosilta ja talven aikana käytyjen keskustelujen jälkeen palaset loksahtivat paikoilleen. On eduksi, että hänellä on kosketuspintaa urheiluliiketoiminnasta ja entisenä huippu-urheilijana tinkimätön asenne työntekoon, kertoo Ketterän puheenjohtaja Mikko Partanen Ketterän tiedotteessa.
– Uusi tehtävä on minulle iso haaste ja tunnen myös ylpeyttä, että minut on valittu tähän rooliin. Lähdemme yritysmyynnin ja seuran talouden kehittämisestä liikkeelle haastavien koronavuosien jälkeen. Lisäksi haluan nähdä mihin pystymme vielä kasvattamaan koko seurayhteisöä Imatran alueella. Kaikki nämä viimeiset 9 vuotta on ollut ikävä kiekkoyhteisöä ja on upea palata töihin rakastamani jääkiekon pariin, sanoo Carlo Grünn.
Toimitusjohtaja rekrytoinnin myötä urheilujohtaja Turkka Partanen voi keskittyä entistä paremmin varsinaiseen työkuvaansa urheilujohtaja, niin edustuskiekon kuin U20 joukkueenkin osalta.
Lähde: Ketterän tiedote.

































