Oulun Kärpät Oy on tehnyt jälleen voitollisen tilinpäätöksen. Oulun Kärpät -konserniin kuuluu emoyhtiön lisäksi Kiinteistö Oy Raksilan Harjoitushalli ja Kiinteistö Oy Raksilan Tekojääkentän Katsomo. Yhtiön liikevaihto oli 7.607.477,41 euroa ja tilikauden voitto 85.291,60 euroa.

Oulun Kärpät Oy on tehnyt siten jokaisena toimintavuotenaan voitollisen tuloksen.Yhtiöllä ei ole ollut lainkaan korollista velkaa tilikauden aikana. Yhtiön maksuvalmius on ollut tilikauden aikana ja sen päätyttyä erinomainen.

Yhtiön operatiivista toimintaa johtaa toimitusjohtaja Juha Junno, jonka tukena Yhtiön toimistossa työskentelee viisi työntekijää. Yhtiön henkilöstömäärä oli toimintavuonna keskimäärin 58 henkilöä.

Yhtiökokous valitsi 31.9.2010 hallitukseen seuraavat henkilöt Heikki Airio, Heikki Kontsas, Jari Pirinen, Tommi Virkkunen ja Arto Ylimartimo. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Tommi Virkkunen,39-vuotias entinen Kärppien pelaaja, jonka päätyö on nykyisin Ahlsell Oy:n aluejohtajana.

Hallituksesta jättäytyivät omasta toiveestaan pitkäaikaiset jäsenet Matti Pörhö sekä Jorma Terentjeff.