Tappara otti kuskin paikan maanantaina SM-liigan välieräsarjassa KooKoota vastaan. Tappara voitti Nokia-areenalla pelatun kolmannen ottelun 4-2.

Avauserä oli Tampereella vielä maaliton, mutta toisessa erässä hanat saatiin auki.

KooKoon Ville Meskanen laukoi ensin KooKoon johtoon, mutta sitten tuli Tappara.

Patrik Virta tasoitti ajassa 30.39 ja Veli-Matti Savinainen vei Tapparan ensi kertaa ottelussa johtoon vain kolmisen minuuttia myöhemmin. Erotuomarikin auttoi: kiekko kimposi Savinaiselle tuomarin luistimista.

KooKoo tuli kuitenkin vielä kerran rinnalle. KooKoo voitti hyökkäyspäässä aloituksen ja Radek Koblizek laukoi 2-2-tasoituksen toisen erän lopulla.

Päätöserä tarjosi vielä kaksi maalia ja molemmat iski Tappara. Kyle Platzer runnoi 3-2-voittomaalin edestä kevään ensimmäisen maalinsa juuri kun KooKoo oli tullut täysilukuiseksi. Lopullisen niitin iski Otto Rauhala tyhjään maaliin. Tapparan hahmo oli taas Joona Luoto, joka syötti kaksi maalia.

Tappara johtaa välieräsarjaa nyt 2-1. Neljällä voitolla pääsee finaaleihin. Ottelusarja jatkuu heti huomenna tiistaina Kouvolassa. Tiistaina jatkuu myös Ilveksen ja TPS:n sarja. Se on lukemissa 1-1.

Nokia-areenan yleisömäärä oli taas pettymys: 7294 katsojaa. Ilves on ollut yleisömäärissä mitaten Tampereen herra ja vieläpä selvästi.

Teksti: Ville Hirvonen

Lue myös:Suomalaisselostajalle raivostuttiin Venäjällä – ”Hän on pelle”

https://twitter.com/smliiga/status/1513571396240162818

LUE MYÖS: SE-nainen tylysti pihalle – Petra Mannerilta karu paljastus Ylellä (UrheiluAreena.fi)