Moniotteluiden kolmipäiväiset SM-kilpailut päättyivät Turussa sunnuntaina Sibbo-Vargarnan Otto Ylöstalon mestaruuteen 22-vuotiaiden kymmenottelussa ja Lieksan Urheilijoiden Jutta Heikkisen mestaruuteen 19-vuotiaiden seitsenottelussa.
Toisen polven maajoukkueurheilija Ylöstalo otteli lauantaina 11-13 asteen ja sunnuntaina 13-15 asteen lämpötilassa 7064 pistettä. Vain kaksi viikkoa aiemmin Ylöstalo otteli Lahden Kalevan kisoissa neljänneksi pistein 7235.
Tuure Hollo Länsi-Uudenmaan Urheilijoista ja Juuso Koivuniemi Teuvan Rivakasta palkittiin muin mitalein tuloksistaan 6843 ja 6742. Eduard Hämäläisen valmentama Koivuniemi paransi ennätystään peräti 646 pistettä.
Lieksan Urheilijoiden kaksossisarukset Jutta ja Hertta Heikkinen ottelivat naisjunioreiden seitsenottelussa kaksoisvoiton pistein 5214 ja 5077. Viime vuoden mestari Tampereen Pyrinnön Elisa Oksanen hävisi Hertalle 13 pistettä.
Jutta Heikkisen voittotulos olisi ollut huomattavasti parempikin, mutta askelmerkkiongelman vuoksi pituushypyn tulos jäi 65 senttiä hänen ennätystään huonommaksi. Keihäänheitossa Heikkinen vei lajivoiton tuloksella 42,44.
Karhulan Urheilijoiden Jatta-Juulia Hanski voitti kaikki kolme juoksulajia, mukaan lukien päätöslajin 800 metriä ajalla 2.21,37. Hänen sarjansa oli kuitenkin epätasainen eikä oikeuttanut kuin neljänteen tilaan pistein 4801.
Tyttöjen viisiottelussa erinomaisia tuloksia
15-vuotiaiden tyttöjen viisiottelun voitti Tampereen Pyrinnön Maria Huntington pistein 2852, mikä on toiseksi paras tulos tässä ikäluokassa kautta aikain. Yhtä hyvätasoista kilpailua ei tässä ikäluokassa ole nähty milloinkaan aiemmin.
Neljän parhaan tulokset oikeuttavat tyttöjen kaikkien aikojen tilastossa jokainen 12 parhaan joukkoon. Toinen oli Perttelin Peikkojen Elina Kakko, kolmas Esbo IF:n Jessica Rautelin ja neljäs Tampereen Pyrinnön Jessi Landström.

































