F1-sarjan seuraava suuri sääntöuudistus voi tuoda mukanaan IndyCarista tutun push-to-pass-tyyppisen järjestelmän.

Audin F1-pomo Mattia Binotto vahvistaa, että ohituksia helpottava ratkaisu kuuluu tulevien moottorisääntöjen suunnitteluun.

Formula 1 valmistautuu palaamaan V8-moottoreihin ensi vuosikymmenen alussa. Uuden moottorisäännöstön on määrä tulla voimaan joko vuonna 2030 tai 2031.

Tallien, moottorivalmistajien ja Kansainvälisen autoliiton FIA:n välillä käydään parhaillaan keskusteluja siitä, millaisilla teknisillä säännöillä F1 siirtyy nykyistä moottoriaikakautta seuraavaan vaiheeseen.

V8-moottoreihin palaamisen lisäksi yksi keskeisistä kysymyksistä koskee sähkövoiman tulevaisuutta.

Nykyisistä turbohybridivoimanlähteistä ollaan luopumassa, mutta sähköisten elementtien mahdollisesta säilyttämisestä ja niiden merkityksestä käydään edelleen keskusteluja.

Binotto: ”Push to pass tulee mukaan”

Samalla pohdinnassa on järjestelmä, jonka avulla kuljettajille voitaisiin antaa hetkellisesti lisäsuorituskykyä ohitustilanteisiin.

Kun Binottolta kysyttiin, kuuluuko push-to-pass tulevia sääntöjä koskeviin keskusteluihin, vastaus oli selvä.

– Kyllä, se on mukana vaihtoehdoissa.

Binotton mukaan jonkinlainen ohituksia helpottava järjestelmä on tärkeä osa tulevien autojen kilpailukykyä.

– Push to pass on tärkeä kilpailutilanteiden ja ohittamisen kannalta sekä sen varmistamiseksi, ettemme luo jonoja, joissa kukaan ei pysty ohittamaan.

– Jonkinlainen push to pass tulee siis olemaan mukana. Se, millainen järjestelmä siitä tulee, on vielä keskusteltava.

F1-autoja Australian GP:ssä maaliskuussa 2026
Ohittamista pyritään taas helpottamaan formula ykkösissä. Kuva: All Over Press

Useita vaihtoehtoja pöydällä

Toteutustapaa ei ole vielä päätetty.

Binotton mukaan lisätehoa voitaisiin tuottaa esimerkiksi muuttamalla moottorin ahtopainetta. Toinen mahdollisuus olisi aerodynaaminen järjestelmä, kuten DRS, ja kolmas sähkövoimaan perustuva KERS-tyyppinen ratkaisu.

– Ei ole olemassa yhtä selvää tapaa toteuttaa sitä. Vaihtoehtoja on useita.

– Se voi perustua ahtopaineeseen, se voi olla DRS tai se voi olla KERS eli sähköinen ratkaisu. Se, miten sen toteutamme, kuuluu FIA:n kanssa käytäviin keskusteluihin.

Formula ykkösissä on nähty vastaavanlaista tekniikkaa aikaisemminkin. KERS-järjestelmää käytettiin vuosina 2009–2013, jolloin kuljettaja pystyi hyödyntämään hetkellisesti sähköistä lisätehoa.

Kaudella 2026 käytössä ovat puolestaan overtake- ja boost-toiminnot. Overtake korvasi aiemman DRS-järjestelmän, kun taas boost tarjoaa lisää tehoa. Kuljettajat eivät kuitenkaan nykyisin itse hallitse energian käyttöönottoa kokonaisuudessaan, vaan sitä ohjaavat auton järjestelmien algoritmit.

LUE MYÖS: Juoksulegenda varoitti Therese Johaugia (UrheiluAreena.fi)